Sunday, January 22, 2012

Verisiä aatoksia

Voi voi. Minun alkoi tässä eräänä päivänä tehdä mieli punajuurilettuja. Kuvittelin niiden kummunneen aatoksiini jostain hamasta lapsuudesta tai ikiaikojen saatosta. Mutta ei suinkaan. Ohjetta etsiessäni tajusin, että arvatenkin olin mietiskellyt VERIlettuja, jotka olin kunnon kasvissyöjänä vääntänyt mielessäni samanvärisiksi juuresletuiksi.

Löysin maukkaan sinihomejuusto-punajuurilettuohjeen, jonka tosin ehdin jo hukata ennen postaamista. Näin ollen ohje on muistin varassa kirjoitettu. Näistä on vegaanisuus kaukana, mutta luomulla taakka kevenee hieman.

Punajuurilätyt

2 luomumunia
5 dl luomumaitoa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
pippuria
200 g raakoja tai etikkapunajuuria raastettuna
1 rkl öljyä t. margariinia

100-150 g sinihomejuustoa muruina

Riko kananmunat kulhoon. Sekoita joukkoon puolet maidosta, jauhot ja mausteet koko ajan vatkaten. Lisää vielä loput maidot, punajuuriraaste ja rasva. Anna taikinan turvota vähintään puoli tuntia.

Kuumenna öljyä pannulla ja kaada pari kauhallista lettutaikinaa pannuun. Kun lettu alkaa kypsyä reunoilta, ripottele sinihomejuustomurua letun päälle. Paista lettu vielä toiselta puolelta ja livauta lautaselle. Seuraksi sopivat perunamuusi ja salaatti.

Thursday, January 05, 2012

Tuulihattutorni

Kaveri karisti tomut kannoistaan ja suuntasi viettämään vuodenvaihdetta kotimaan rajojen tuolle puolen. Minä sen sijaan järjestin yhteisen ystävämme kera hulppeat uuden vuoden syömingit. Niiden prameilevana jälkiruokana kohosi tuulihattutorni, joka oli ajaa järjestelytoimikunnan kriisiin.
Loppujen lopuksi kaikki säilyttivät mielenterveytensä ja torni sai sille kuuluvaa huomiota ja äimistelyä.

Vastaisuuden varalle kannattanee muistaa, ettei tornin liu'usta tee niin jyrkkää. Silloin siihen olisi mahdollista saada pysymään itse tuulihattujakin. Nyt niitä on pari tornin huipulla ja loput liu'usta täyttävät vihreät, keltaiset, violetit ja oranssit kuulat.

Tuulihattujen ohje on Julia Childin Ranskalaisen keittiön salaisuuksista.

Tuulihattutorni

pahvia
foliota
coctailtikkuja

Tuulihatut:
36-40 kpl

reilu 2 dl vettä
n. 100 g voita
hyppysellinen suolaa
1,5 tl sokeria
runsas 2 dl vehnäjauhoja
4 munaa
puulasta

Lisää veteen voi, suola ja sokeri. Kuumanna se kiehumaan ja keitä hiljaa kunnes voi on sulanut.
Siirrä kattila pois lämmöltä ja kaada siihen jauhot yhdellä kertaa. Vatkaa voimakkaasti puulastalla niin, että taikina sekoittuu läpikotaisin.
Vatkaa sen jälkeen kohtalaisella lämmöllä 1-2 minuuttia, kunnes seos alkaa irrota kattilan laidoilta ja lusikasta, sakoaa ja muodostaa kalvoa kattilan pohjalle.

Siirrä kattila pois lämmöly ja tee lusikalla syvenny taikinan keskelle. Riko heti muna syvennykseen. Vatkaa sitä taikinaan muutaman sekunnin ajan, kunnes se on imeytynyt seokseen. Jatka samalla tavalla muiden munien kanssa, yksi muna kerrallaan. Huomaa, että imeytymisaika kasvaa mitä useamman munan taikinaan on laittanut.

Pursota taikinasta n. 2,5 cm läpimitaltaan ja 1 cm korkeudeltaan kokoisia kekoja leivinpaperille. Kekojen väli tulisi olla noin 5 centtiä. Paista 220-asteessa noin 20 minuuttia.

Itse tornin meille rakensi isäni, jonka me sitten päällystimme. Niinpä en osaa sen rakentamisessa neuvoa sen enempää. Voin kuitenkin antaa muutaman valistuneen vinkin:
1. siitä ei kannata tehdä noin jyrkkää
2 se voisi olla leveämpi ja korkeampi

Wednesday, December 28, 2011

Taas skonsseja!

Ja jälleen yksi skonssiohje. Mutta nämä nyt vaan ovat niin hyviä! Ja helppoja herramunjee!

Korvasin muitta mutkitta ja lupia kyselemättä ohjeen maustamattoman jogurtin pehmeällä tofulla. Tofu ja sitruunamehu toimivat hienosti yhdessä. Ruokosokerin vuoksi skonssit maistuvat mielenkiintoisesti sekä makealta että suolaiselta, ja toimivat vallan mainiosti myös ihan ilman lisukkeita.

Kauraskonssit

puolikkaan sitruunan mehu (eli 2-3 rk)
1 pkt pehmeää tofua tai 1,5 dl maustamatonta jogurttia
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 tl kanelia
0,5 tl suolaa
1 dl sulaa margariinia tai öljyä
2 dl kaurahiutaleita
0,5 rkl pellavansiemeniä
4 rkl raakaruokosokeria
1 tl vaniljauutetta

Sekoita sitruunamehu tofuun tai jogurttiin. Sekoita eri astiassa jauhot, leivinjauhe, kaneli ja suola.

Lisää rasva jauhoihin. Lisää kaurahiutaleet, pellavansiemenet ja sokerit. Lisää sitruunamehutofu ja vaivaa takinaksi. Jaa taikina muffinsivuokiin tai nostele leivinpaperin päälle lusikoilla skonssikekoja.

Paista 190-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

Thursday, December 22, 2011

Pikalahja!

Eikö sinulla ole vielä tarpeeksi joululahjoja annettavana? Ei hätää, tässä on yksi helppo ruokalahjaohje, jonka tekemiseen menee puolisen tuntia. Pakkaa tuotos kauniiseen lasipurkkiin ja kääräise vielä narua ympärille, niin johan on nättiä. Hyvää ja makoisaa joulua!

Taatelitahna

200 g tuoreita tai kuivattuja taateleita
200 g kuivattuja viikunoita
2 dl vettä
1 dl sokeria
(2 rkl konjakkia)

Leikkaa viikunoista kova kantanipukka ja poista taateleista kivet (jos taatelisi eivät jo ole kivettömiä). Silppua hedelmät.

Mittaa ainekset kattilaan ja keitä pehmeiksi. Soseuta seos ja lusikoi pieniin tölkkeihin. (Annoksesta tulee kuvassa näkyvän satsin lisäksi yksi pieni purkillinen tahnaa.)

Tarjoa juustojen kera. Säilytä jääkaapissa.

Saturday, December 03, 2011

Hyvä makupari

Spelttijauhot ja omenat ne yhteen soppii! Näin tuntuvat monet leipojat ajattelevan, sillä useissa ohjeissa nämä kaksi ainesta yhdistyvät. Ja aivan syystä, hyvältähän nuo yhdessä maistuvat. Ja sopivat mainiosti myös soodalla ryyditettyihin leipiin.

Spelttivuokaleipä

1 rkl omenaviinietikkaa
2,25 dl soijamaitoa
2 rkl öljyä
1,25 dl omenasosetta
5-5,5 dl spelttijauhoja
vajaa 1 dl pellavansiemeniä tai -rouhetta
1 rl suolaa
2 tl soodaa

Yhdistä etikka maitoon, jotta se happanee. Lisää öljy ja omenasose.

Sekoita kuiva-aineet keskenään ja sekoita seos märkäseokseen. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun leipävuokaan. Ripottele pinnalle halutessasi pellavansiemeniä.

Paista 180-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Anna leivän jäähtyä ennen kuin kumoat sen vuoastaan.

Saturday, November 26, 2011

Siemenpatongit

Olen edistynyt. Ja jo miltei hyvä tässä. Nimittäin hiivaleipien vääntämisessä. Eikähän niihin aikaakaan liikaa tuhraannu, jos nyt ei aivan jäniksen selässä ole. Sitä paitsi, taikina kohoaa jopa puolessa tunnissa.

Näitä siemenpatonkeja olen tehnyt muutamankin kerran. Pellavansiemenet voi korvata auringonkukansiemenillä ja taikinasta voi tehdä sämpylöitäkin.

Siemenpatongit

25 g hiivaa tai 1 pss kuivahiivaa
3 dl vettä
1 tl suolaa
1 rkl siirappia
1 dl pellavansiemeniä (tai esim. auringonkukansiemeniä)
0,5 dl ruisrouhetta tai -hiutaleita
1 dl kauraleseitä
4-5 dl vehnäjauhoja
1 rkl etikkaa
2 rkl öljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, siirappi, pellavansiemen- ja ruisrouhe, kauraleseet ja 1 dl vehnäjauhoja. Vatkaa tasaiseksi ja anna taikinan levätä 10 minuuttia.

Alusta taikinaan loput jauhot ja lisää lopuksi etikka ja öljy. Vaivaa muutama minuutti ja lisää tarvittaessa jauhoja. Kohota taikina lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi (0,5-1 h).

Jaa taikina kahteen osaan ja mutoile niistä patongit tai väännä halutessasi sämpylöitä. Siirrä pellille leivinpaperin päällee, viillä pintaan viiltoja ja anna kohota 20 minuuttia.

Paista patonkeja 250-asteisen uunin keskitasolla noin 12 minuuttia. Laita matala, vedellä täytetty astia uunin pohjalle paistamisen ajaksi, niin saat rapeakuorisia patonkeja.

Monday, November 21, 2011

Satsi kastiketta

Salaatinkastike on yksi helpoimmista itsetehtävistä ruokalisukkeista. Täytyy vain löytää yksi tai pari omaan makuun sopivaa reseptiä, jotta niitä tohtii tehdä tuosta vaan. Minä otin talteen mukavan sinappisalaatinkastikeohjeen Pia Hallin Kausiruokaa kasviksista -kirjasta (hyvä postaus kirjasta täällä). Tein muutaman yksittäisannoksen jälkeen kastiketta kunnon satsin, jotta eväisiin saa kiireessäkin helposti makua.

Sinappikastike soveltuu loistavasti itusalaattiin.

Sinappisalaatinkastike

vajaa 1 dl öljyä
2 rkl puna- tai omenaviinietikkaa
2 rkl sinappia
2 puristettua valkosipulinkynttä (tai 2 tl kuivattua valkosipulijauhetta)
2 tl sokeria
suolaa
(valko)pippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja valuta kastike pulloon. Ravista pulloa voimakkaasti ennen annostelua, sillä öljy ja sinappi kerrostuvat helposti.