sunnuntaina, huhtikuuta 12, 2009

Mannaa pääsiäistä


Lammasta en periaatesyistä syö ja pashaa en ole koskaan maistanut. Mämmi on minusta ihan hyvää, mutten ehkä jaksaisi koko rovetta napaani ahtaa - komea kanssaeläjäni kun tuskin auttaisi asiassa. Näin ollen päätin tänä pääsiäisenä pitäytyä perusasioissa eli tavallisessa kotiruoassa. No okei, tein minä seitan-kinkun, mutta se olisi syntynyt ilman pääsiäistäkin.

Asiaan siis:

Mitä muuta mannasuurimoista voi tehdä kuin puuroa? No ainakin pikkuleipiä, kakkuja, kasvispihvejä ja leipää. Muutakin kuin kuskus -blogissa näytti myös olevan monta kokeilemisen arvoista reseptiä aiheesta. Ostin taannoin suurieleisesti luomu-mannasuurimoita, mutta en olekaan ihan niin kova puuronsyöjä kuin usein kuvittelen. En ole tehnyt suurimoista puuroa kertaakaan.

Syötävää ruokaa ei saa kuitenkaan heittää pois, joten aloitin nyt mannakilon hyödyntämisen muihin ruokiin. Ensimmäisenä leivoin paprikarieskoja, joiden ohjeen löysin Myllyn Parhaan sivuilta. Muokkasin sitä hieman. Paprikat voisi hyvin korvata muillakin vihanneksilla, kuten vaikkapa sipulilla. Nämä ruokaisat rieskat ajavat jopa teeleipien asiaa.


Paprikarieskat

4 dl (kaura)mannasuurimoita
1,5 dl grahamjauhoja
1-1,5 dl kaurahiutaleita
0,5-1 tl suolaa
0,5 tl soodaa
4 dl piimää (tai vedellä ohennettua maustamatonta jogurttia)
0,5 dl öljyä
2 punaista paprikaa kuutioituna
pinnalle kaurahiutaleita

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää piimä (tai ohennettu jogurtti), öljy ja pieniksi kuutioidut paprikat. Sekoita taikinaksi. Taputtele taikina leivinpaperin päälle muutamaksi rieskaseksi. Kannattaa taputella leivät ihan ohueksi ja käyttää vaikka paria peltiä (tai paistaa rieskat kahdessa erässä). Minun rieskoista tuli nimittäin liiankin paksuja. Ripottele halutessasi pinnalle kaurahiutaleita. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia.

3 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Mannaryynit leipätaikinassa on ihan kivoja. Olen laittanut pizzataikinaan ja sillä tavalla onnistunut saamaan hyvän tosi ohuen pohjan. Muutakin kuin kuskus-blogissa on loistavia reseptejä;sääli vain blogi on ollut hiljaa jo niin kauan, mutta onneksi ne reseptit siellä on tallella.

Anonyymi kirjoitti...

Mannaryyni kuulostaa kyllä hyvinkin kokeiltavalta evästykseltä pihveihin :O! Kun joskus tulisi jälleen pihvejä väännettyä, kaiken moiset keitot, loodat ja padat ovat vain vaivattomampia :D

Kaveri kirjoitti...

Yaelian: Kiitos vinkistä! Täytyypä lisätä ryynejä pizzataikinaan, kun sellaista seuraavan kerran leivon.

Alisa: Juu, mannaiset kasvispihvit ovat minullakin vielä vasta ajatuksen asteella... :) Ilmoitan kuitenkin täällä heti, kun suunnitelmani toteutuu.