torstaina, joulukuuta 06, 2007

Kuinka käy kasvissyöjältä käristys?

Komea kanssaeläjäni tykkää syödä ravintoa, jolla on joskus ollut äiti ja isä. Vaikka minä en moista brutaaliutta harrasta, ei se estä minua miellyttämästä miestäni liharuuan teolla. Olen muutaman kerran aiemmin (muun muassa tuolloin) tehnyt ruokaa, jota en itse pysty syömään. Tällöin ruuan valmistus tapahtuu hieman kuin laput silmillä, sillä tekemisiään ei pysty maistelemaan ja makua tarkistelemaan pitkin matkaa. Siltikin uskallan aika ajoin ryhtyä tuohon haastavaan hommaan täyttääkseni mieheni vatsan.

Poronkäristysliha on yllättävän kallista. Jälleen sain huomata kuinka kasvissyönti on kestävää kulutusta myös taloudellisesti. Sillä yhdellätoista eurolla, jonka puolen kilon pakasteliha yksistään maksoi, saisi kasvispohjaista proteiinia monen kuukauden tarpeiksi kuiva-ainekaappiin linssien, papujen ja soijatuotteiden muodossa.

Kauniistihan se poro pannulla käristyi kasvissyöjän kokkaillessa. Komea kanssaeläjäni nautti tuotoksista hymy huulillaan ja tokaisi, ettei olisi uskonut käristyksestä tulevan näin hyvää!


Kasvissyöjän poronkäristys

1 sipuli
voita
500 g poronkäristyslihaa (pakaste)
muutama desi tummaa olutta
suolaa
mustapippuria

Kuullota ensin sipulisilppu runsaassa voissa pehmeäksi. Lisää sitten jäinen liha muutamassa erässä pannulle sulamaan ja ruskistumaan. Kun koko liha on saanut kauniin ruskean värin pintaansa, lisää olut ja mausteet. Anna käristyksen hautua miedolla lämmöllä (mieluiten kannen alla) 30-34 minuuttia. Valmista tällä välin perunamuusi ja nauti käristys sen sekä puolukkahillon kera.

Saattaa olla että haudutusliemenä käytetty tumma olut teki käristyksestä juuri niin hämmästyttävän hyvän kuin se syöjälleen maistui. Meidän olumerkki oli allaolevaa. Mikä tahansa vastaava liemi arvatenkin ajaa saman asian.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Poro ei ole kasvis

:D