sunnuntaina, joulukuuta 09, 2007

Puolivalmista ruokaa

Minä en juuri pidä eineksistä tai edes puolivalmisteista. Nuori nainen niitä käyttää enempi ja usein minulle hyviä sellaisia suosittelee. Vastahankaisuudestani huolimatta uskaltaudun joskus kokeilemaan ruuanlaittoa helpottavia keksintöjä. Paras kohtaamani puolivalmiste ja Nuoren naisen moneen otteeseen hehkuttama on ollut Al Wadi -merkkinen falafel-valmiste. Kyseessä on siis kaksi falafel-jauheseospussia sisältävä pakkaus. Falafelit ovat alusta asti valmistettuna kovin työläitä ja usein myös jonkinasteisia pettymyksiä kaiken sen vaivannäön jälkeen, joten tämä puolivalmiste on asiansa ajava.

Täytyy myöntää, että nämä falafelit eivät ole vielä kertaakaan pettäneet. Lisäksi ne ovat ehdottomasti parhaimpia koskaan maistamiani falafeleita. Oulun kaupoista en ole vielä tuotetta löytänyt, mutta Helsingistä pakkauksia löytyy ainakin Sokoksen S-marketista ja Asematunnelin pienestä etnisestä ruokakaupasta, josta saa myös kaikenlaisia pähkinöitä huisin halvalla.


Nautimme falafelit basmatiriisin ja tzatzikin kanssa.

Tzatziki

pari desiä maustamatonta jugurttia
puolikas kurkku
3-4 valkosipulinkynttä
suolaa
pippuria
persiljaa
(minttua)

Laita maustamaton jugurtti useita tunteja ennen käyttöä, mielellään jo aamulla, valumaan suodatinpaperiin. Kun ruuanlaiton aika koittaa, raasta puolikas kurkku ja lisää se valuneeseen jugurttiin. Murskaa valkosipulinkynnet ja lisää ne mausteiden kera seokseen. Mikäli maustekaapistasi löytyy minttua, lisää sitäkin ihmeessä tzatzikiin. Nauti rapeiden falafelien kera tai vaikka leivän päällä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Paistatko falafelit pannulla vai uppopaistatko ne? -Heidi