torstaina, huhtikuuta 03, 2008

Myslileipä

Muistaako kukaan omena-kanelin makuista Hovi-tuorejuustoa, jota sai kaupoista lyhyen aikaa joskus vuosituhannen vaihteessa? Mielestäni se oli ehkä parasta leivänpäällistä koskaan! Vastapaahdetun vaalean paahtoleivän päällä makean pehmeä tuorejuusto oli parhaimmillaan. Harva kuitenkaan jakoi mieltymyksiäni, joten ehkäpä siksi tuote poistui markkinoilta ihan liian nopeasti. Taikka sitten se oli jonkinlainen kausituote. Tiedä häntä. Pitäisi ehkä perustaa adressi omena-kaneli-tuorejuuston saamiseksi takaisin kauppoihin...

Olen tuosta taivaallisesta tuorejuustosta lähtien osannut arvostaa makeutta leivän päällä ja sisälläkin. Täten myslileivät ovat suurta herkkuani. Ja koskapa peukaloni ovat nykyään kovinkin jauhoiset, pitihän minun tehdä leipää ihan itse. Taikina oli hieman liian reilu, joten ainesosia voi huoletta vähentää yhden kauniin vuokaleivän pitimiksi. Omakätinen myslileipäni ei ollut läheskään niin makea kuin odotin, mikä saattoi johtua myslin vähäisestä hedelmällisyydestä. Hedelmällisistä leivistä tulette kuitenkin kuulemaan vielä lisää tämän blogin sivuilla...

Resepti on Julien ruokaohjeita -sivustolta.


Myslileipä

4 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
1,5 rkl sokeria
2,5 dl mysliä
n. 8 dl jauhoja (minä käytin 3 dl graham- ja loput vehnäjauhoja)
2 rkl öljyä

Liota hiiva kädenlämpäiseen maitoon ja lisää suola, sokeri ja mysli. Sekoita joukkoon mysli, jauhot ja öljy. Vaivaa taikinasta tasainen ja anna nousta noin puoli tuntia. Voitele ja jauhota leipävuoka ja kaada taikina siihen. Taikinasta saattaa jäädä hieman yli. Minulla taikinasta tuli vuokaleivän lisäksi kaksi sämpylää. Kohota taikinaa vuoassa vielä puolisen tuntia. Paista 200-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia (ota sämpylät pois noin vartin jälkeen).http://juliet.vuodatus.net/blog/1075284/myslileipa-ja-sampylat/

Ei kommentteja: