sunnuntaina, huhtikuuta 20, 2008

Hedelmiä leivässä

Makean ja suolaisen yhdistelmä on kenties paras koskaan keksitty makuliitto. Minähän tunnetusti pidän kaikesta makeasta leivässä, sisällä tai päällä. Iloni oli täten suuri, kun huomasin Limepippurin tehneen pääsiäisen aikaan tätä kaunista aprikoosileipää. Pienensin hieman ohjetta, siksi kirjaan sen tähänkin ylös. Aineosia olisi periaatteessa voinut olla vieläkin vähemmän, sillä pieni vuokani paistaa pienemmät leivät paremmin. Minun leipäni ei ole yhtä kaunis kuin Limepippurin, mutta veikkaan maun olevan aika sama. :)


Limepippurin aprikoosileipä

vajaa 3 dl vettä
1 ps kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
vajaa 1 tl sokeria
n. 7 dl jauhoja
n. 1 rkl öljyä
150 g kuivattuja aprikooseja
1 dl auringonkukansiemeniä

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja sokeri. Vaivaa jauhot taikinaan ja alusta kimmoisaksi. Lisää lopuksi öljy. Anna taikinan kohota 30-40 minuuttia. Pilko tällä välin aprikoosit silpuksi.
Vaivaa kohonneeseen taikinaan hedelmäsilppu ja auringonkukansiemenet. Nosta taikina voideltuun leipävuokaan ja anna kohota vielä parikymmentä minuuttia. Paista leipää 175 asteessa 45 minuuttia.

Ei kommentteja: