perjantaina, elokuuta 02, 2013

Merimiehen keksit


Oikeastaan nämä ihanaiset makupalat eivät ole mitään merimiehen keksejä, mutta kerroin niiden tarinaa sellaisena ystävilleni. Kun lueskelin reseptiä jälkikäteen, huomasin muistaneeni tarinan täysin sinne päin. Kyseessä on ensimmäiseen maailmansotaan juontuva resepti. Uusiseelantilaiset ja australialaiset vaimot leipoivat näitä pikkuleipiä rintamalla taisteleville miehilleen. Merimies-assosiaationi johtui siitä, että keksit tehtiin alun perin säilymään viikkoja kestävä merimatka.

Oseaniassa näitä keksejä leivotaan usein I MS:n muistopäivän eli Anzac-päivän myyjäisiin 25. huhtikuuta.

Oma syyni näiden herkkujen leipomiseen on elämäni suurin: pari viikkoa sitten syntynyt pieni ihana ihminen, joka on mullistanut minun, mieheni ja monen muun hänet kohdanneen elämän täysin. Nyt tutustelemme toisiimme ja haaveilemme leppoisista leipomuspäivistä.

Anzac-pikkuleipien takana näkyvät keksit ovat muunnelmia vanhoista kunnon banaanikekseistä. Maustoin puolikkaan taikinan kuivatuilla karpaloilla, kookoshiutaleilla ja kookosjauhoilla (joilla korvasin 1 dl vehnäjauhoista). Toisen taikinapuolikkaan maustoin kaakaojauholla ja mustilla seesaminsiemenillä.

Anzac-pikkuleivät (n. 20 kpl)

2 dl vehnäjauhoja
100 g (vajaa 2 dl) kookoshiutaleita
2,75 dl kaurahiutaleita
1 dl (vaaleaa) fariinisokeria tai agavesiirappia (tai mitä tahansa sokeria)
ripaus suolaa

125 g margariinia
2 rkl (vaaleaa) siirappia

0,5 tl ruokasoodaa
2 rkl kiehuvaa vettä


Sekoita isossa kulhossa keskenään vehnäjauhot, kookos- ja kaurahiutaleet, sokeri ja suola.

Kuumenna rasva ja siirappi varovasti mikrossa tai hellalla. Sekoita tasaiseksi.

Sekoita vielä sooda ja kiehuva vesi keskenään. Lisää soodaseos ja rasva-siirappiseos kuiva-aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Ota taikinasta ruokalusikallisia, pyöritä vedellä kostutetuin käsin palloiksi ja asettele pallot väljästi kahdelle uunipellille. Painele palloja litteämmiksi.

Kypsennä 175-asteisen uunin keskiosassa noin 15 minuuttia.

2 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Onnittelut vauvelista! Itsellänikin on kahden viikon päästä laskettu aika ja olen valmistautunut vauvan tuloon lähinnä hääräämällä maanisesti keittiössä ja harrastamalla bloggausta ja blogisurffausta ahkerasti varastoon. Todennäköisesti nämä puuhat nimittäin jäävät vauvan tulon jälkeen joksikin aikaa vähäsen syrjään.

Kaveri kirjoitti...

Oi onnea Paula odotukseen ja kaikkeen sitä seuraavaan! :)