torstaina, maaliskuuta 12, 2009

Kasvisyöjän painajainen

Varsinkin kun 11 tai onkohan se 12 vuotta sitten ryhdyin kasvissyöjäksi tuli yksi ruokalaji erittäin tutuksi, nimittäin täytetyt paprikat.
Eri tavoin täytettyjä paprikoita tarjoiltiin kylässä, kotona, koulussa ja köksäntunneilla. Nykyään täytettyihin paprikoihin törmää harvemmin, mutta ihan yhtä harvoin niitä tekee mieli.

Jossain mielenhäiriössä halusin kuitenkin eräspäivä näitä äklökkejä ruuaksi. Ja kun ne itse rakkaudella ja hartaudella valmisti, niin oikein hyviähän niistä tuli. Kameraan oli jäänyt väärä valkotasapaino, niin kuva henkii hassua 60-70 -luvun keittokirja värimaailmaa.



Täytetyt paprikat

2 dl soijarouhetta
4 paprikaa (2 isoa, 2 pientä)
1 sipuli
½ prk. tomaattimurskaa
1 dl ruokakermaa
suolaa
pippuria
chiliä
curryä
limeä

Kuutio sipuli ja paista sitä öljyssä pannulla. Lisää kuiva soijarouhe ja mausteet. Kaada joukkoon tomaattimurska ja ruokakerma. Soijarouhe turpoaa tomaattimurskan ja kerman nesteestä. Jos rouhe kuitenkin vaikuttaa liian kuivalta, lisää loraus vettä. Sekoittele ja anna maustua kannen alla n. 10 minuuttia.

Leikkaa paprikat pituussuunnassa halki ja poista siemenet ja kara. Huuhtele puolikkaat ja aseta ne uunivuoalle. Täytä paprikat soijarouhesipuli seoksella ja ripottele päälle parmesaania tai jotakin muuta juustoa. Paista 175-asteessa 25 minuuttia.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mun painajainen kasvissyöjänä on aina ollut kasvisgratiini. Sellainen, jossa porkkana+kukkakaali on kuorrutettu juustokastikkeella ja kypsennetty aivan liian pehmeiksi. Tästä ruokalajista mausteet ovat yleensä unohtuneet pois.

Nuori Nainen kirjoitti...

Ja monesti ko. gratiineissa ollaan käytetty vielä pakastevihanneksia, jotka ovat muutenkin vähän lötköjä.

Olen usein miettinyt, että huomaako lihansyöjät tarjoavansa kasvissyöjille ruuaksi lisäkettä, eikä omaa ruokalajiaan. Yleensä kun niissä ei ole proteiininlähteitä nähtykkään.

Anonyymi kirjoitti...

Oi, niin totta!!! Täytetyt paprikat ja tomaatit! "Paremman" lihansyöjäkokin hieno loihdinta kasvissyöjälle... Mutta tää sun versio oli hyvin edistyksellinen täytteiltään noihin perinteisiin verrattuna!

Tuo kasvisgratiini oli aiemmin mulla kanssa se tyrkkyruoka ja just niistä pakastevihanneksista.
Olen vielä allerginen pippurille...

Muita äklötyksiä on hernekeitto porkkanalla ja semmonen "kastike", missä pakastevihannesten keitinvesi on suurustettu maizenalla ja siellä sitten lilluu ne pakastevihannekset.

Olen ollut kasvissyöjä 10 vuotta enkä voi edelleenkään sietää mitään kastiketta, missä on vihanneksia.