lauantaina, helmikuuta 06, 2010

Tervetuliaislaatikko

Sain innoituksen tähän ruokaan Pippurimylly-blogin papu-perunasoselaatikosta. En ollut muistanutkaan koko perunasoselaatikon olemassaoloa! Mutta muistin sen olevan hyvää. Näin ollen tuunasin reseptistä soijarouheisen version. Toivotin laatikolla komean kanssaeläjäni alkuviikosta tervetulleeksi kotiin kuukauden ulkomaanreissun jälkeen. Kylläpä maistui. Ja teki minullekin hyvää saada mies kotiin. (Hänen poissaolonsa selittää myös minun hiljaisuuteni täällä, sillä hän otti kameran tietokoneeseen yhdistävät piuhat mukaansa matkoille.)


Perunasoselaatikko soijarouheella

1 kg jauhoisia perunoita
1-2 dl maitoa
suolaa
muskottipähkinää
margariinia tai voita

2 dl soijarouhetta + 2 dl vettä + loraus soijakastiketta
1 purjo
1-2 sipulia
1 dl tomaattipyrettä
mausteita (esim. cayennepippuria, paprikaa, chiliä, basilikaa)
(vettä)

Laita soijarouhe likoamaan soijakastikkeella maustettuun veteen. Kuori perunat ja paloittele ne. Keitä perunat pehmeiksi eli noin vartin verran. Kaada keitinvesi pois ja muussaa perunat. Lisää maitoa, suolaa ja muskottipähkinää. Sekoita soseeksi ja mausta margariinilla tai voilla.

Kuori sipulit ja huuhtele purjo. Silppua vihannekset. Kuullota niitä kasarissa ja lisää lionnut soijarouhe. Lisää tomaattipyre ja mausteet. Anna kastikkeen hautua hetken ja lisää tarvittaessa hieman vettä.

Nostele voideltuun vuokaan puolet perunasoseesta. Lisää soijarouhekastike keskelle ja tasoittele päälle loput muusista. Ripottele halutessasi korppujauhoja laatikon pinnalle. Paista laatikkoa 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia.

2 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Tama onkin hyvaa :) Englanniksi cottage pie tai shepherd's pie,eli mokkipiiras tai paimenen piiras...

Sanna kirjoitti...

Joo, minäkin olin unohtanut tämän ruuan olemassaolon ihan tyystin, mutta kyllä tosiaan maittoi pitkän tauon jälkeen :) tätä soijarouheversiota on pakko saada pian!