sunnuntaina, toukokuuta 09, 2010

Leipä syntyy vedestä ja jauhosta

Olen ihmetellyt viime viikkoina vellonutta elintarvikealan lakkoja koskevaa uutisointia ja eritoten siitä herännyttä paniikkia ruoan riittävyydestä. Leipä on ollut uutisten mukaan yksi ensimmäisenä hupenevista elintarvikkeista.

Leipähän syntyy pääasiassa vedestä ja jauhosta, joista ensimmäistä saa hanasta (tai kaivosta) ja toista kaupoista (tai myllystä) lakoista huolimattakin. Liatkaa siis hyvät ihmiset kätenne ja leipokaa leipänne itse! Vaikkei lakkoja tulisikaan. Saatatte yllättyä.

Tämän siemenleivän ohjeen otin Vegaanin keittokirjasta.


Auringonkukkaleipä

0,5 dl pellavansiemeniä
0,5 dl auringonkukansiemeniä
0,5 dl vehnäleseitä
vajaa 1 dl ruisjauhoja
reilu 1 tl suolaa
2 dl kiehuvaa vettä

2 dl kädenlämpöistä vettä
1 pss kuivahiivaa
n. 7 dl jauhoja (esim. vehnä-, graham- ja spelttijauhoja)

Sekoita siemenet, leseet, ruisjauhot ja suola keskenään. Kaada päälle kiehuva vesi ja jätä seos tekeytymään huoneenlämpöön yön yli.

Sekoita seuraavana päivänä kuivahiiva veteen. Lisää joukoon siemenseos sekä alusta taikina osalla jauhoista. Anna taikinan kohota liinan alla tunnin verran.

Alusta kohotuksen jälkeen loputkin jauhot taikinaan ja kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun leipävuokaan (1,5 litran vetoiseen). Anna leivän kohota liinan alla vielä hetken. Leikkaa viillot leivän pintaan ja paista 200-asteisessa uunissa 45 minuuttia.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan samaa mieltä! (vaikka vähän myöhässä tuleekin)