lauantaina, kesäkuuta 16, 2012

Myslijämien käyttöohje


En tiedä teistä, mutta minulla tuppaa joskus jäämään myslinjämät sellaisenaan syömättä. Itse tehdystä myslistä saattaa tulla kuivakkaa tai sitä ei vain jaksa nauttia joka aamiaisella, joten viimeiset desit saattavat jäädä purnukan pohjalle.

Mysli, hieman kuivahtanutkin, on kuitenkin maukasta leivonta-ainesta, joka sopii ihanasti suolaisiin sämpylöihin, leipiin ja skonsseihin, miksei makeisiin kekseihinkin. Tein kaurasuurimoilla maustetun myslini lopuista yllättäen skonsseja. Ohjeen otin Vegaanikeittiön käsikirjasta (jota en testattavien ohjeiden paljouden vuoksi aio kai koskaan palauttaa kirjastoon), mutta mysliä voi lisäillä toki muihinkin skonssiresepteihin.



Mysliskonssit


3,5 dl mysliä
3,5 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
0,5 tl kanelia
0,5 dl margariinia
2 rkl vaahterasiirappia
0,5 dl soija- tai kauramaitoa (tarvittaessa enemmän)

Sekoita kuiva-aineet ja mausteet keskenään. Lisää margariini nokareina. Sekoita vaahterasiirappi maitoon ja lisää neste taikinaan. Lisää maitoa tarvittaessa.

Taputtele taikinasta pyöreitä parin sentin paksuisia skonsseja. Paista 190-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

4 kommenttia:

WM kirjoitti...

Heh, vähän sama ton kirjan kanssa.
Ei olis millään malttanu palauttaa, tosi mielenkiintoisia ja hyviä ohjeita.

Pipsa kirjoitti...

Oi vitsi näyttää herkulta. Kun lempparikauppaleipä sattuu olemaan Fazerin myslileipä, voin vaan kuvitella miten sopivia itsetehdyt myslisämpylät tämän myslihiiren makuun olisivat! Pitääkin kokeilla pikimmiten näitä :)

Kaveri kirjoitti...

Ann-Sofi: Kiitos vinkistä! Otamme asian harkintaan blogikumppanini kanssa...

WM: Joo, Vegaanikeittiön käsikirja on ihan huippu! Lukemistani suomenkielisistä vegaaniopuksista se on ehdottomasti perusteellisin ja runsain. :)

Pipsa: Mysliä kannattaa käyttää rohkeasti leivonnassa, tykkään itsekin kaikesta myslisestä. :) Olen näemmä aiemmin leiponut myslistä leipää: http://vegemisia.blogspot.fi/2008/03/myslileip.html Sekä keksejä: http://vegemisia.blogspot.fi/2008/05/myslicookies.html
Nykyään tosin tekisin keksit ilman munaa ja käyttäisin kasvismaitoja. Mutta kukin tyylillään!

Kaveri kirjoitti...

Näemmä vuosi 2008 on ollut minun keittiössäni jonkinlainen myslivuosi. Tein tuolloin myslileipää toistamiseenkin: http://vegemisia.blogspot.fi/2008/10/myslileip-vol2.html