sunnuntaina, marraskuuta 04, 2012

Kakku opettaa kieliä


Tai yhtä kieltä. Ruotsia nimittäin. 'En sockerkaksform med löstagbar kant' on ruotsia ja tarkoittaa suomeksi 'irtopohjavuokaa'. Tämä mystinen sanarykelmä selvisi asiayhteydestä päätellen, kun tavasin Nuorelta naiselta taannoin lahjaksi saamasta ruotsinkielisestä keittokirjastani päärynä-inkiväärikakun ohjetta. (Älkää huoliko, tarkistin sanakirjasta em. suomennospäätelmän oikeaksi.)

Syy, miksi leivoin vaihteeksi kananmunilla johtui muutamasta muutoin hävikkiin joutuvasta munasta huushollissamme.

Päärynä-inkiväärikakku

100 g margariinia
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja

1 dl fariinisokeria
0,5 dl raastettua tai 1,5 tl kuivattua inkivääriä
1-2 päärynää

Sulata rasva ja anna sen hieman jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää rasva joukkoon. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää taikinaan.

Voitele ja jauhota kakkuvuoka ja kaada taikina vuokaan.

Sekoita fariinisokeri ja inkivääri kulhossa. Kuori ja viipaloi päärynät. Lisää päärynäviipaleet sokeri-inkivääriseokseen ja sekoita. Kaada sokeroidut päärynät vuokaan ja upota niitä hieman taikinaan.

Paista kakkua 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

Ei kommentteja: