tiistaina, helmikuuta 26, 2013

Kermainen vegejäätelö



Tein taannoin tätä aivan ihastuttavaa piparijäätelöä, josta tulikin kestohitti joulupöytäämme. Viime juhlapyhinä halusin tehdä herkusta vegaanisen version, joten antauduin suinpäin ja ominpäin kokeiluille.

Alkuperäisen ohjeen kuohukerma oli helppo korvata kasvisvispikermalla. Maitotiivisteen korvasin enempiä miettimättä maustamattomalla soijatuorejuustolla - ja se toimi! Varmaan vaikkapa soija- tai kaurajogurttikin saattaisi ajaa maitotiivisteen asian... Jos testailette ohjetta, kertokaa toki kokemuksistanne.

Vaikka tämä nimenomainen ohje on piparintuoksuinen, voi perusjäätelöohjetta soveltaa kauden ja makunsa mukaan. Suosittelen kokeilemaan!


Vegaaninen jäätelö

Perusohje:
vajaa 1,5 dl vaahterasiirappia
3 dl kasvisvispikermaa
2 tl kanelia
0,75 tl jauhettua inkivääriä
0,75 tl jauhettua neilikkaa
1 prk maustamatonta soijatuorejuustoa (esim. Tofutti)

Mausteaines:
100 g piparimurua (tai muuta haluamaasi mausteainetta, esim. mantelimurua, kuivattuja marjoja/hedelmiä tms.)


Vatkaa keskenään siirappi, kerma ja mausteet. Kääntele soijatuorejuusto joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Kaada jäätelömassa esimerkiksi kuivakakkuvuokaan ja pakasta 1-2 tuntia tai kunnes massa alkaa kovettua reunoista.

Kumoa seos kulhoon ja riko rakenne haarukalla. Sekoita vasta nyt joukkoon piparimuru (tai muu mausteaines) ja kaada massa takaisin vuokaan.

Pakasta vielä ainakin 2-3 tuntia. Jos jäätelö meinaa säilyä pakkasessa pidempäänkin, peitä se kannella tai kelmulla.

2 kommenttia:

Herkkusuun lautasella kirjoitti...

no tää onkin jo hyvin odotettu resepti, miten sitä saa vegaania jätskiä tehtyä! tulee vain tehtyä jotain granitaa tai sorbetti joka ei nyt aja aisan samaa asiaa. miten muuten kookoskerma toimii reseptissäsi?

Kaveri kirjoitti...

Hyvä, jos tulee tarpeeseen! :)
Kookoskermasta en oikein tiedä.... Vaahtoutuuko se? Jos, niin sillä voisi kyllä kuohukerman korvata! Maitotiivistettä en lähtisi kookoskermalla korvaamaan, sillä sen täytyy olla hieman jähmeämpää kampetta.
Mutta testaa ihmeessä, ja kerro, miten toimii!