maanantaina, maaliskuuta 04, 2013

Okaraiset crackerit


Oletko koskaan tehnyt itse hamppumaitoa tai vaikkapa mantelimaitoa? Jos olet, tiedät hyvin, että siinä hommassa synty maittavan kasvismaidon lisäksi jonkin verran siemen(tai manteli-)massaa. Sitä voi kutsua vaikkapa okaraksi. Näin tehdään oivassa Härkäpapua sarvista -keittokirjassa, jonka ohjeissa käytetään hampunsiemeniä monin eri tavoin.

Hamppuokaran voi käyttää puuron tai leipätaikinan jatkeena. (Tai vaikkapa leipälevitteen aineksena.) Siitä voi tehdä myös maittavia crackereita. Tämä ohje on yllä manitusta opuksesta.


Okara-crackerit

2 dl hampunsiemenokaraa
2,5 dl speltti- tai vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl sokeria
vajaa 1 tl suolaa
0,25 dl öljyä
1 dl kasvismaitoa

Paahda halutessasi siemenokaraa kuivalla pannulla, kunnes se on hieman paahtunut. Sekoita kuiva-aineet okaran joukkoon. Lisää vielä öljy ja maito, ja sekoita tasaiseksi.

Nosta taikina 20 minuutiksi pakastimeen jähmettymään.

Kauli taikinasta jauhotetun leivinpaperin päällä ohut levy. Käytä jauhoja kaulinnan apuna, sillä taikina on hyvin tarttuvaa sorttia. Jaa taikinalevy halutun kokoisiksi kekseiksi veitsellä tai pizzaleikkurilla. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 10-15 minuuttia.

Ei kommentteja: