perjantaina, huhtikuuta 05, 2013

Vegaaniset mokkapalat



En ole koskaan tehnyt mokkapaloja. Se on uskomatonta, mutta totta. Nyt kuitenkin päätin vääntää niitä eräille kolmekymppisille, sillä juhlien teemana olivat Kotibileet. Tein mokkapalat vegaanisina ja mainiostihan nuo onnistuivat! Joskin mielestäni taikinaa oli sen verran vähän, etten uskaltanut sillä kokonaista peltiä peittää, vaan täytin pelkän piirakkavuoan.



Vegaaniset mokkapalat

4 dl vehnäjauhoja
3 dl fariinisokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljauutetta tai -sokeria
3 rkl kaakaojauhetta

100 g margariinia
2 dl kauramaitoa (tai muuta kasvismaitoa) + 0,5 tl pikakahvijauhetta (tai 0,5 dl kahvia + 1,5 dl vettä)

Kuorrute:
75 g margariinia
0,75 dl kahvia (tai vettä + 2 tl pikakahvijauhetta)
3 rkl kaakaojauhetta
4 dl tomusokeria

(strösseleitä)

Sekoita kuivat aineet. Lisää sula rasva jauhojen joukkoon. Liota pikakahvijauhe maidon joukkoon ja lisää neste taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi ja levitä uunipellille tai kakkuvuokaan. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla 35 minuuttia.

Valmista pohjan paistuessa kuorrute:
Sulata rasva kattilassa. Lisää neste. Sekoita joukkoon kaakaojauhe ja sokeri ja anna keittyä hetki kokoon koko ajan sekoittaen pohjaa myöten.

Kaada kuorrute hieman jäähtyneelle taikinapohjalle. Ripottele päälle halutessasi strösseleitä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tein tämän ohjeen mukaan ja hyviä tuli! Tosin aika sokerista tuo kuorrute. :)

Pitäisi vielä kehittää tästä gluteeniton versio, niin poikaystäväkin voisi syödä.