keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2008

Parsa-punajuuri fetavene

Tämä yllättävä arkipäivä lounas tuli tehtyä jo kuukausi(a) sitten, kun parsa-aika oli vielä parhaimmillaan. Nyt siitä on jäljellä enää muisto vain. Josko se silti täältä blogin syövereistä löytyisi vaikka ensi vuonna. Tai jonakin kummallisena purkki-/pakasteparsahetkenä!

Parsa-punajuuri fetavene

3 parsaa (jotka luultavasti ovat jääneet yli jostain toisesta ruuasta)
½ palanen fetaa (tää oli lidlin palasesta)
2 punajuurta
10 oliivia
pestoa
sipulia

Leikkaa punajuuret siipaleiksi, samoin kuin feta. Paista punajuuren siipaleita paistinpannulla ja lisää vähän vettä ja jätä kannen alle pehmenemään. Kuori ja keitä parsa sopivaksi. Viipaloi sipuli ja lisää punajuuren kypsennysvaiheessa pannulle ja paista hetki. Leikkaa olivit viipaleiksi.
Asettele tarjoiluastiaa punajuuret ja feta vuoronperään jonoksi. Ripottele ympärille sipuleita ja oliiveja. Laita pitkulan päälle muutamat teelusikalliset pestoa ja lopuksi parsat. Voit myös valuttaa päälle hieman oliiviöljyä ja viinietikkaa.

Ei kommentteja: