lauantaina, toukokuuta 02, 2009

Kevään kunniaksi!

Kevät on kiva. Lämpimien ilmojen ja auringonvalon kunniaksi leivoin viimeisistä pakastepuolukoistani leipää ihan uudella reseptillä. Leivät pääsivät vappubrunssilla edukseen. Hyvää ja terveellistä. Otin ohjeen Papu, porkkana ja hillopulla -kirjasta, mutta muutin sitä hieman. Vähensin alkuperäisen reseptin öljymäärän puoleen ja korvasin osan vehnäjauhoista omillani.


Puolukkaleivät

5,5 dl vettä
2 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
2 rkl siirappia
0,5 dl öljyä
pari isoa kourallista puolukoita
4 dl ruisrouhetta (tai esim. kaurahiutaleita)
3 dl ruisjauhoja
2 dl mannasuurimoita
3-5 dl vehnäjauhoja

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, siirappi, öljy ja puolukat. Sekoita ruisrouhe tai hiutaleet joukkoon. Alusta taikina jauhoilla kiinteäksi. Varo, ettei taikinasta tule liian tiivis. Kohota taikinaa lämpimässä paikassa liinan alla puolisen tuntia. Mutoile taikinasta kaksi tai kolme limppua. Jaa limput öljyttyihin ja jauhotettuihin leipävuokiin tai nosta leivinpaperin päälle kohoamaan. Anna leipien nousta vielä puoli tuntia. Paista leipiä 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Ei kommentteja: