sunnuntaina, tammikuuta 10, 2010

Suu happamaksi!

Nappasin tämän maukkaan ja mehevän hapankaalipiirakkaohjeen Ruokatiedon sivuilta. Kyseessä ei ole perinteinen sisäänleivottu piiras vaan punajuurella ryyditetty avonainen versio. Tarjoilin piirakkaa yökylässä käyneelle ihanalle serkkutytölleni ja tämän kaverille.

Tätäkin ohjetta voi soveltaa jämien hyötykäyttöön. Piirakkapohjaan voi käyttää nimittäin ylijäänyttä perunamuusia.

Punajuuri-hapankaalipiirakka

Pohja:
50 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kylmää perunasosetta

Täyte:
300-500 g raakoja punajuuria
1 sipuli
öljyä
300-500 g hapankaalta
2 dl (soija- tai kaura)kermaa
2 luomumunaa
suolaa
pippuria
tuoretta tai kuivattua timjamia (tai persiljaa)

Nypi margariini jauhoihin. Lisää perunasose ja sekoita taikinaksi. Nosta jääkaappiin vetäytymään.

Kuori ja raasta punajuuret. Kuori ja silppua sipuli. Kuullota punajuuriraastetta ja sipulisilppua öljytyllä pannulla hetki. Lisää hapankaali ja anna seoksen hautua miedolla lämmöllä 10 minuuttia. Sekoita kerma, munat ja mausteet. Yhdistä kermaseos jäähtyneeseen täytteeseen.

Voitele piirakkavuoka ja painele taikina sen pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 175-asteisessa uunissa viitisen minuuttia. Levitä täyte pohjalle ja jatka paistamista vielä 40 minuuttia. Tarjoa raikkaan salaatin kera.

Ei kommentteja: