perjantaina, toukokuuta 25, 2007

Jenkkijuomia

Matkani on johtanut New Yorkista Las Vegasiin, johon tulin komeaa kanssaeläjääni tapaamaan. Kaupunkinahan tämä hieman poikkeaa New Yorkista. Kukin taaplaa tyylillään. Syömiseni on tällä reissulla ollut harmittavan epäsäännöllistä ja vaihtelevaa, joten en ole saanut otettua juurikaan blogikelpoisia ruokakuvia. Juomista sen sijaan on tullut muutama napsittua. Amerikkalaiseen tapaan myös nestemäiset nautinnot ovat muhkeita ja ylitsevuotavia (oikeastikin valuvat usein yli reunojen). Aamiainen huuhdellaan alas tietenkin suklaapirtelöllä:

Päivällä taas voi virkistää itseään kylmällä frappuccinolla (täällä hohkaavan kuumassa Vegasissa kylmä kahvi on oiva tapa taltuttaa kofeiininhimo):

Starbuckseissa useamman kerran matkan aikana vierailtuani olen pistänyt merkille kahvikulttuurin omituisuuden. Tavallinen kuuma kahvi ei ole näissä kahvimyymälöissä tehokkain myyntiartikkeli. Suurimman osan Starbucksien listasta täyttävät erilaiset jääjuomat ja frappuccinot (jotka maistamiseni perusteella ovat jonkinlainen sekoitus ilmeisesti jäämurskaa, maitoa ja jotain ainesosaa, omassani oli kahvia, yllättäen, ja jotka muistuttavat koostumukseltaan pirtelöä). Olen aina vieroksunut ajatusta kahvista kylmässä olomuodossa ja vannonut, että koskaan en maista, koska en luultavasti tule siitä pitämään. Eilen join kuitenkin ensimmäisen jääpaloilla varustetun lattekahvini ja tänään tuon kahvifrappuccinon. Täytyy myöntää, että kyllä he asiansa osaavat, sillä hyvää oli. Eniten kuitenkin pidän tavallisesta mustasta kahvista. Starbucks on joka tapauksessa ideana minusta ihan loistava (mikä ei ole eettisyyteen pyrkivälle kuluttajalle kovinkaan hyvä meriitti) ja mietimmekin komean kanssaeläjäni kanssa löytyykö Suomesta yhtään tätä nimekästä kahvilaa. Päättelymme mukaan ainakin Helsingissä pitäisi olla Starbucks jos toinenkin, mutta mitään tarkkaa sijaintia emme pystyneet kuvittelemaan. Jos joku tietää meitä paremmin, kertokoon toki.

Amerikkalainen iltahan päättyy tietenkin kauniisiin ja makeisiin drinkkeihin, joista loistavaksi esimerkiksi sopii mansikkamargarita, joita olen tällä reissulla pari kertaa maistanut:

Tämän maan margaritojen ongelma on liika makeus. Suomen baareista tilaamani mansikkamargaritat ovat näihin muhkeisiin sekoituksiin verrattuna huomattavasti raikkaampia ja jotenkin aidompia. Yleensäkin drinkit, joissa viina ei maistu, ovat olleet minusta aina hieman epäilyttäviä..

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

helsingissä ollaan rakentamassa lentokentälle Starbucks kahvilaa :)