maanantaina, heinäkuuta 12, 2010

Ruokaa roskista

Päätin aloittaa elämänmuutosten myötä dyykkausharrastuksen uudelleen ja tällä kertaa ihan tosimielellä. Ensimmäisellä kerralla hypermarketin roskiksista löytyi nektariineja, monenlaisia salaatteja, pinaattia ja pari hienoa munakoisoa. Pinaatista tein peruspastaa, mutta munakoisot väänsin tomaattiseksi tahnaksi. Tein toisesta satsista pakastuksen jälkeen kastikkeen lisäämällä sekaan soijarouhetta. Toimii itsessäänkin esimerkiksi dippinä.



Munakoisotahna/kastike

1-2 munakoisoa
1 iso sipuli
5-6 valkosipulinkynttä
1 tl kuivattua tai 1 rkl tuoretta raastettua inkivääriä
1 tl chiliä
1 tl paprikaa tai cayennepippuria
(1 tl kuivattua korianteria)
3-4 rkl tomaattipyrettä
1 prk tomaattimurskaa
0,5 dl öljyä
1,5 dl soijarouhetta + 2 dl kasvislientä

Viipaloi munakoisot. Ripottele viipaleille suolaa ja itketä niitä puolisen tuntia. Pyyhi itkeneet munakoisot ja paloittele ne.

Kuori ja silppua sipulit ja kuullota niitä pannulla. Lisää mausteet ja tomaattipyre. Lisää paloitellut munakoisot ja tomaattimurska ja anna hautua miedolla lämmöllä 15 minuuttia.

Soseuta tahna öljyn kera sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa.

Mikäli haluat jalostaa tahnan kastikkeeksi, kiehauta soijarouhe kasvisliemessä, lisää tahna ja lämmitä sopivaksi. Myös papuja lisäämällä tahnasta saa oivan kastikkeen.

Ei kommentteja: