sunnuntaina, huhtikuuta 10, 2011

Helppoa evästä

Sosekeitot ovat parhaimpia eväsruokia, mitä tiedän. Pätkäksi päivätyöllistyttyäni arkisen ruoanlaiton täytyy jälleen olla helppoa ja mielellään runsasta, jotta siitä riittää evästä töihinkin. Sosekeitot ovat kiireisen ja nälkäisen pelastus: helppoja, maukkaita ja moniannoksisia appeita.

Olen tehnyt tätä Koskenlaskijalla ryyditettyä soppaa aiemmin punajuurista, nyt kokeilin porkkanoita. Tällä kertaa vahvistin keittoa myös punaisilla linsseillä.

Koskenlaskijan keitto

1-2 sipulia
(valkosipulinkynsiä)
öljyä
3-4 perunaa
500 g porkkanoita (tai vaikka punajuuria)
1,5 dl punaisia linssejä
vajaa 1 l vettä
0,5-1 pkt Koskenlaskijaa
timjamia
suolaa
pippuria

Kuori ja silppua sipulit. Kuori ja paloittele myös juurekset. Kuullota sipulisilppua kattilan pohjalla öljyssä. Lisää juurespalat ja anna niidenkin tekeytyä hetki. Kaada vesi ja linssit sekaan. Anna kiehahtaa ja keitä miedolla lämmöllä vartin verran. (Jos käytät punajuurta, keitä sitä ensin puolisen tuntia ja lisää vasta sitten perunat. Anna keiton kiehua vielä perunoiden kanssa 10-15 minuttia.)

Kun vihannespalat ovat kypsiä, sekoita Koskenlaskija joukkoon. Nosta kattila liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella. Nosta kattila vielä liedelle ja varmista, että juusto sulaa kunnolla keittoon. Mausta ja nauti. Pakasta loput.

1 kommentti:

Luka kirjoitti...

mielenkiintoinen ruokaohje :)