keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2011

Pyöryköitä perunasta

Minulla on ollut jo monta kuukautta kirjastosta lainassa Jere Niemisen viime vuonna ilmestynyt Vegaanin kotiruokakirja. Vasta nyt selasin sen kunnolla läpi ja laitoin kirjanmerkit kiinnostavien reseptien kohdalle. Valitettavasti niitä ei kirjasta montaa löytynyt.

Kirja sisältää vegaanisiksi muutettuja kotiruokia, kuten makaronilaatikkoa, pihvejä ja pyöryköitä sekä pizzaa. Erilaisia lihaa muistuttavia ruokia kirjasta löytyy paljon. Itse en niistä liiemmin perusta, mutta varmasti ne kelpaavat monille lihaa kaipaaville. Kuvat eivät sanottavasti herätä ruokahalua. Lisäksi resepteissä on käytetty paljon puolivalmisteita, kuten sipulikeittoaineksia ja tölkkipapuja. Puolivalmisteiden käyttö tosin soveltuu hyvin helppoon ja kiireiseen kotikokkailuun.

Kirjassa on hyvä ja ytimekäs johdanto vegaaniseen kotiruokaan. Johdannosta selviää, kuinka kananmunan voi kätevästi korvata ruoanlaitossa (mm. korppujauhoilla ja/tai perunaraasteella).

Otin kirjasta kokeiltavakseni papupyöryköitä. Hyvin pysyivät kasassa, mutta perunan maku tunki hivenen liikaa esiin. Lisukkeen virkaa ajoivat aina ihanat lanttukuutiot sekä sweet chili-kastike.

Vegaaniset papupyörykät

1 pieni kiinteämaltoinen (80 g) peruna
1 tlk (n. 3,5 dl) papuja (esim. papusekoitusta)
4 rkl öljyä
4 rkl ketsuppia tai chilikastiketta
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1,5 dl kaura- tai neljänviljanhiutaleita
0,5 dl korppujauhoja
2 rkl perunajauhoja
2 rkl paprikamaustetta
2 tl jauhettua korianteria
2 tl chiliä tai cayennepippuria
0,5 tl suolaa
öljyä paistamiseen

Kuori peruna ja raasta se raastimen pienemmällä terällä. Valuta pavuista vesi pois. Sekoita perunaraaste, pavut, öljy ja ketsuppi kulhossa. Soseuta sauvasekoittimella. Jätä halutessasi hiukan sattumia.

Kuori ja silppua sipulit. Vaivaa kaikki ainekset yhteen. Muotoile taikinasta kostein käsin pyöryköitä (tai miksei pihvejäkin) ja paista reilussa öljyssä välillä käännellen.

5 kommenttia:

Katarina kirjoitti...

Kiva ohje, otan talteen :) KIitos!

Anna kirjoitti...

Niin minäkin! Pavuista tulee varmasti hyviä pyöryköitä, eli nämä menee kokeiluun :)

Erjuska kirjoitti...

Mielenkiintoinen ohje - täytyypä kokeilla.

Kaveri kirjoitti...

Kiitos teille kaikille kauniille! Kokeilkaa pois.

Anonyymi kirjoitti...

I've made these and they are brilliant! Thank you for the recipe! I made some minor changes, I added some ginger as well, and some cream, cause they seemed a bit dry. Lovely! Tnx