lauantaina, maaliskuuta 12, 2011

Nokkosta patongissa

En ole patonkeja tehnyt herran vuosiin. Niinpä nyt olikin korkea aika. Ostin viime syksynä Helsingin Eat&Joy Maatilatorilta kuivattua nokkosta, jota käytin näihin maittaviin patonkeihin. Nokkosen puutteessa sen voinee korvata muillakin kuivatuilla (tai tuoreilla) yrteillä. Saattaapa taikinasta leipoa sämpylöitäkin, mikäli niin mielii.

Nokkospatongit

2 pss kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
0,5 tl sokeria
5 dl tuoreita nokkosenlehtiä silpuittuna tai 3-4 rkl kuivattuja nokkosenlehtiä murskattuina
0,5 dl auringonkukansiemeniä
8 dl spelttijauhoja
5 dl vehnäjauhoja
5 dl lämmintä vettä
2 rkl öljyä

Pinnalle:
auringonkukan- tai unikonsiemeniä

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Kaada sekaan lämmin vesi ja öljy. Vaivaa taikinaa kymmenisen minuuttia ja jätä se lämpimään paikkaan liinalla peitettynä kohoamaan noin tunniksi.

Leivo kohonneesta taikinasta jauhotetuin käsin kolme pitkää pötkylää. Nostata patonkeja pellillä 15-20 minuuttia.

Voitele patongit vedellä tai maidolla ja ripottele päälle halutessasi siemeniä. Paista patonkeja 250-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Jos tahdot patonkeihin rapeamman kuoren, pirskottele juuri ennen uuniin laittoa uunin pohjalle desin verran vettä. Vesihöyry rapeuttaa patonkien pinnan.

Ei kommentteja: