perjantaina, maaliskuuta 18, 2011

Onnekas aamiainen

Eräs hieno mies täytti tällä viikolla vuosia. Juhlistimme merkkipäivää Hailuodossa. Tein hänelle aamiaiseksi sipuli-ohrarieskoja ja mustikkamuffinseja. Maistuivat minullekin. Lisukkeena oli kahvia, hedelmiä ja tuorevihanneksia.

Lahjaksi annoin Veskun lp:n ja Locksteadyn hupparin. Nekin kuulemma kelpasivat.

Sipuli-ohrarieskat

1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen
0,5 kasvisliemikuutio (tai vajaa 1 rkl kasvisliemijauhetta)
1 rkl soijakastiketta (tai sipaus suolaa)
1,5 dl vettä tai maitoa
2,5 dl ohrajauhoja
0,5 tl basilikaa (tai muuta kuivattua yrttiä)

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulit. Kuullota niitä pannulla öljyssä. Murusta joukkoon kasvisliemikuutio ja lisää soijakastike. Kaada sipulisilppu kulhoon ja lisää kylmä neste. Anna jäähtyä.

Sekoita jauhot ja mauste. Laita uuni kuumenemaan 275 asteeseen. Sekoita kuiva-aineet sipuli-nesteseokseen. Nostele lusikalla neljä kokkaretta leivinpaperin päälle pellille. Muotoile kokkareista kostein käsin ohuita rieskoja. Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Nauti tuoreena.


Mustikka-maissimuffinit

100 g voita tai margariinia
2 kananmunaa
1,5 dl viiliä tai piimää
3 dl vehnäjauhoja
1,5 dl polenta(eli maissi-)suurimoita tai maissihiutaleita
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
3 dl tuoreita tai jäisiä mustikoita
1 rkl perunajauhoja

Pinnalle:
raakasokeria

Sulata voi ja vatkaa siihen munat sekä viili tai piimä. Sekoita jauhot, polentasuurimot, sokeri, leivinjauhe ja suola keskenään. Kaada kuiva-aineseos munaseokseen ja sekoita taikina sileäksi.

Sekoita perunajauho mustikoiden joukkoon ja kääntele mustikat varoen taikinaan. Täytä muffinsivuoat 2/3 taikinalla. Ripottele muffinsien pinnalle vielä raakasokeria. Kypsennä 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Ei kommentteja: