torstaina, huhtikuuta 07, 2011

Vinoja keksejä

Viimeinen pulla uunista ulos, eli tässäpä teille loputkin viime viikolla mainostamistani miittituomisista. Kolavinokkaat kuulostavat hauskoilta, mutta näyttävät melko yksinkertaisilta. Maku sen sijaan on jopa yllättävä - jos niin voi ylipäänsä sanoa minkäänmoisista pikkuleivistä.

Näinkin pieni määrä siirappia teki pikkusyötävistä maukkaan kolaisia. Nimen vinous nyt johtuu luonnollisesti reseptissä ohjeistetusta muotoilusta. Vaikka voisi näitä kai kolasuunnikkaiksikin nimitellä. Tai leipurin muotoiluhaluista riippuen vaikka kolaneliöiksi tai -ympyröiksi.

Kolavinokkaat

100 g pehmeää margariinia tai voita
1 dl sokeria
2 rkl siirappia
2,25 dl vehnäjauhoja
0,5 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl inkivääriä

Vaahdota voi, sokeri ja siirappia kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kääntele kuiva seos vaahtoon. Jaa taikina kahtia ja pyörittele palat tangoiksi. Nosta tangot leivinpaperilla päällystetylle pellille ja paina niitä hiukan litteämmiksi. Paina tankoihin vinottain haarukan jälkiä.

Paista 175-asteisessa uunissa 12-15 minuuttia. Jäähdytä tankoja hiukan ja leikkaa ne vinoneliöiksi ennen kuin kovettuvat läpikotaisin.

1 kommentti:

Hanna Takala kirjoitti...

En ole oikein ikinä ymmärtänyt kolaa makuna, siis muutenkuin kolajuomissa. Siitä huolimatta söisin noita varmaan hyvällä halulla, monta.