maanantaina, heinäkuuta 09, 2007

Sitruunatofurisotto

Pyydän omastakin puolesta anteeksi (jos täällä enää edes käy ketään jolta pyytä) piiiiiitkään hiljaiseloa. Syynä ei mitään erityistä, mutta useita pieniä vaikuttavia asioita. Kuten muutto ja työharjoittelun alkaminen ja hetkellisesti vähentynyt ruuanlaitto.

Mutta siis, mahtavaahan on se, että täällä Helsingissä valikoimaa kaikessa on paljon enemmän kuin Oulussa ja siksipä on tullut tehtyä monia sellaisia ruokia, joita ei ole aikaisemmin kokeillut.
On myös löytynyt kauppa (Wii Woan) josta löytyy halpaa tofua ja siksi on tullut tofuruokiakin tehtyä enemmän.
Tässä yksi, joka oli hyvää!

Marinadi:
1 sitruunan mehu
1 limen mehu
2 rkl hunajaa
2 rkl viinietikkaa (minä käytin riisi, kun ei muuta ollut)
suolaa
mustapippuria

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja lisää se kuutioidun tofun päälle. Anna marinoitua jääkaapissa. Mitä pidempään, sen parempi.

Risotto:
3 dl risotto riisiä
1 sipuli
tuoreita herkkusieniä
6 dl kasvislientä
2,5 dl valkoviiniä
1 sitruunan mehu
voita
öljyä
pippuria
parmesan juustoraastetta

Sulata voi ja lisää öljy pannulle. Lisää kuutioitu sipuli ja herkkusienet ja kuulota niitä muutama minuutti.
Lisää sitten riisit ja kuulota niitäkin muutama minuutti.
Sen jälkeen lisää viiniä ja kasvislientä pkkuhiljaa, vähän kerrallaan. Ja aina sen verran, että entinen ehtii imeytyä ennen kuin laitat uutta.
Lopuksi lisää myös sitruunan mehu ja valutetut tofu-palat.
Ripottele päälle parmesanjuustoa.
Avot.
Ja nam.
Ja ohje muunnelluin kääntein täältä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

mieki sain netin kokkolaan niin pääsen taas kuolaamaan teän vegemisiä. vaikka eipä tänne oo kauheasti uusia reseptejä toukokuun jälkeen tulvinu :p

Anonyymi kirjoitti...

Sitruunatofu kuulostaa tosi jännältä idealta! Pistin meidän blogiimme linkin sun blogista, ethän pahastu!

Nuori Nainen kirjoitti...

Anna: Jee, nyt on taas otettu niskasta kiinni ja uudella innolla tehdään.

Henna: Se olikin hullun hyvää :)
Mukava kun linkitit, minäpä teen samoin!

xnxx stories time stop-day 4 kirjoitti...

I asked her how her night was and she said justfine and went upstairs to bed. I saidshe had two choices, the first is I give the tape to my boss and allhell breaks loose.
bondage stories blindfold
teen erotic spanking stories
sex stories post virus free
young kidnaped sex slave stories
real true adult sex gay stories
I asked her how her night was and she said justfine and went upstairs to bed. I saidshe had two choices, the first is I give the tape to my boss and allhell breaks loose.