Tämä Tofu-keittokirjan pataohje päätyi kokeiluun aurinkoisen päivän torireissun jälkeen. Vaikka luulen reseptin tarkoitetun talvi-iltojen lämmikkeeksi, syntyi pata hienosti myös kauden tuorevihanneksista. Erityisesti tofu oli loistavaa currypaistettuna. Tuunasin reseptiä lisäämällä pataan kikherneitä ja pähkinöitä ja jättämällä toisen tofun sekä banaanin pois. Korvasin osan porkkanoista nauriilla ja purjon sipulilla. Muutoin menin ohjeen mukaan.
Tofupata kauden tapaan
10 pientä perunaa
2 porkkanaa
2 pientä naurista
puolikas kukkakaali
3 rkl öljyä
1 rkl currya
3-4 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 sipuli
1 pkt maustamatonta tofua
1-2 rkl margariinia
1 rkl currya
2 rkl kookoshiutaleita
1 banaani
kourallinen saksanpähkinöitä
3-4 dl kypsiä kikherneitä
(yrttisuolaa)
Kuori juurekset tarvittaessa ja paloittele ne. Kuumenna öljy tilavassa kattilassa ja sekoita curry mukaan. Lisää juurespalat ja kuullota noin 4 minuuttia. Kaada joukkoon vesi ja kasvisliemikuutio. Peitä kattila kannella ja anna hautua miedolla lämmöllä 15 minuuttia.
Pilko mukaan sipuli ja anna hautua vielä viisi minuuttia. Poista kansi, jotta enin kosteus pääsee haihtumaan.
Paloittele tofu ja kuivaa palat talouspaperiin. Kuumenna pannussa margariini ja sekoita curry rasvaan. Paista tofupalat kauniin ruskeiksi. Käännä lämpö nollille ja lisää vielä kookoshiutaleet. Anna ruskistua hieman jälkilämmöllä.
Kaada kypsät vihannekset liemineen pataan. Sekoita joukkoon viipaloitu banaani, rouhitut pähkinät, kikherneet ja tofupalat. Lisää halutessasi yrttisuolaa ja sekoita hyvin. Annan hautua 200-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.
sunnuntaina, elokuuta 23, 2009
tiistaina, elokuuta 18, 2009
Ihana mies keittiössä vol.2
Eipä aikaakaan, kun komea kanssaeläjäni yllätti minut keittiössä taas. Ja edelleen, mitä mahtavimmin seurauksin! Minä menin täyttämään viime viikolla vuosia, minkä kunniaksi mies antoi minulle herkullisen näköisen suklaaleivontakirjan lahjaksi. Eikä siinä vielä kaikki, sillä myöhemmin juhlapäivän aikana hän tekaisi minulle kirjasta mielimäni reseptin.
Valitsin valkosuklaabrowniet, joita en olisi ehkä itse uskaltanut edes yrittää. En olisi malttanut jättää suklaita ja pähkinöitä karkeiksi paloiksi, enkä ottaa leipomusta pois uunista hyvissä ajoin, kuten puoliskoni teki. Browniet olivat juuri niin kosteita ja meheviä makuelämyksiä kuin niiden kuuluukin olla. Kaunista, hyvää ja ah niin rakastettavaa!
Valkosuklaabrowniet
100 g voita
225 g valkosuklaata
1,5 dl saksanpähkinäpaloja
2 munaa
2,5 dl ruskeaa sokeria
2,5 dl jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
Voitele kulmikas kakkuvuoka (18 cm). Pilko 175 grammaa suklaata karkeasti paloiksi ja lisää pähkinäpalat joukkoon. Sulata loput suklaat ja voi keskenään vesihauteessa. Nosta seos jäähtymään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää jäähtynyt suklaa-voiseos joukkoon. (Ruskean sokerin ansiosta leivonnaiset saavat ehkä keittokirjan kuvassa näkyneen ruskean värityksen, sillä meillä browniet jäivät intiaanisokerilla ja canderelilla vaaleiksi.) Sekoita taikinaan vielä loput kuiva-aineet ja suklaa-pähkinäseos. Levitä taikina vuokaan ja tasoita pinta.
Paista 180-asteisessa uunissa puolisen tuntia, kunnes leipomus on juuri ja juuri paistunut. Taikinan tulee olla edelleen keskeltä pehmeää. Anna jäähtyä vuoassa ja leikkaa browniepaloiksi ennen tarjoilua.

tiistaina, elokuuta 04, 2009
Rieskaa pannussa
Löysin eräänä päivänä töissä muistaakseni Kainuun Sanomista mielenkiintoiselta kuulostavan (ja kuvattoman) pannurieskan ohjeen. Pitihän sitä sitten kotona kokeilla, kun olin sen mukaani leikannut. Jostain syystä mielikuvitukseni ei riittänyt pelkkää ohjetta lukemalla kuvittelemaan lopputulosta. Sehän näyttää nimittäin ihan pannukakulta!
Eipä siinä mitään. Jatketaan pannupolulla, kun kerran sitä ollaan lähdetty tamppaamaan. Varsin hyvää rieska oli hämmentävästä olomuodostaan huolimatta. Melko ruokaisaa ja paksua itsessään, joten päällysteitä se ei välttämättä kaipaa. Sopii hyvin esimerkiksi salaatin tai keiton lisukkeeksi.
Pannurieska
1 l vettä
4,5 dl puuroriisiä
3 kananmunaa
7,5 dl maitoa
1,5 tl suolaa
3 dl jauhoja (minä käytin kaura- ja ruisjauhoja sekä kaurahiutaleita)
3 rkl öljyä
Keitä riisiä vedessä, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Tähän menee noin vartti. Sekoita taikinan muut ainekset keskenään ja lisää lopuksi hieman jäähtyneet riisit. Taikina jää melko löysäksi.
Kaada taikina uunipellille rasvatun leivinpaperin päälle. (Leivinpaperi kannattaa tosiaan rasvata, sillä muutoin rieskaa saa hinkata lastalla irti paperista.) Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)