keskiviikkona, joulukuuta 30, 2009

Kastikkeen uudet vaatteet

Mielestäni on synti heittää ruokaa roskiin. Siksi meidän huushollissa ruokien jämät tulee aina jatkojalostettua uusiksi aterioiksi. Pastanjauhajat on näyttänyt jälleen kerran hienoa esimerkkiä, kuinka jouluruoista saa pyhien jälkeen loihdittua ripauksella mielikuvitusta hyvää arkiruokaa. Luiden loppuun kaluamisella säästää kasvissyöjäkin pitkän pennin.

Tämä resepeti on jämien hyödyntämisessä kesyimmästä päästä, mutta varteenotettava ja helppo sellainen. Tein nimittäin taannoisten pannupizzojen ylijääneestä tomaattikastikkeesta oikein maukkaan ja kermaisen kastikkeen kikhernepyöryköiden ryydittäjäksi. Toki tomaattikastike olisi kelvannut pyöryköille sellaisenaankin, mutta tuorejuustolla siitä sai hieman tuhdimpaa. Tuorejuuston sijaan kastiketta voi tuhtiuttaa aivan hyvin lorauksella kermaa tai vaikkapa palalla sinihomejuustoa.


Kikhernepyörykät

5 dl keitettyjä kikherneitä
1,5 dl spelttijauhoja (tai vehnäjauhoja) + 1,25 dl kiehuvaa vettä
1 dl grahamjauhoja
tuoretta tai kuivattua persiljaa
1 tl kuminaa
1 tl kuivattua korianteria tai inkivääriä
suolaa
cayennepippuria
2 hienonnettua valkosipulinkynttä
2 rkl sitruunamehua

Kastike:
2 dl tomaattikastiketta
100 g tuorejuustoa

Kaada jauhojen päälle kiehuva vesi ja anna seoksen turvota 5 minuuttia. Soseuta sillä välin kypsät kikherneet. Lisää grahamjauhot, mausteet ja lopuksi turvonnut jauhoseos. Anna taikinan levätä viitisen minuuttia. Pyörittele palloiksi ja paista runsaassa öljyssä ruskeiksi.

Tee pyöryköille kastike esimerkiksi tomaattikastikkeen jämistä ja tuorejuustosta. Lämmitä kastikeainekset pienessä kattilassa ja sekoita tasaiseksi. Lisää kastike valmiiden pyöryköiden joukkoon. Nauti perunamuusin kanssa.

torstaina, joulukuuta 24, 2009

Ihanan hillokkeista joulua

Hih, tässä joulunalusyönä kirjoittaessani selasin myös blogeja. Kävin Pastanjauhajille, jotka hih, olivat myös tehneet punasipulihilloketta!
Niin minäkin.
Jo vuosia sitten törmäsin toimittaja Olli Ihanmäen punasipulihillokkeen ohjeeseen, ja olen sitä siitä saakka jouluisin syönyt.
Ja se on hyvää! Ja helppoa.

Maku lehdestä löysin viikunasalmiakkihillon, joka sopii erinomaisesti juustojen kanssa. Tätä on lähtenyt lahjapusseissa lähipiirille.
Ohjeet kuvien perässä (jotka näyttävät kyllä ihan identtisiltä).

Punasipulihilloke

5-6 (500 g) punasipulia

3 dl punaviiniä

10 neilikkaa

1 kanelitanko

2 dl hillosokeria

1/2 sitruunan mehu

1. Kuori ja paloittele punasipulit hienoksi silpuksi. Mitä hienompi silppu, sen tasaisempi lopputulos.

2. Kietaise neilikat sideharsoon, tai vakkapa kahvinsuodatinpussiin ja solmi käärö tiukasti kiinni.

3. Kiehauta punaviini, kanelitanko ja neilikat.

Lisää sipulisilppu. Keitä kymmenkunta minuuttia, kunnes silppu pehmenee. Poista maustekäärö ja kanelitanko kattilasta.

4. Lisää hillosokeri ja keitä vielä 15 minuuttia. Mausta hilloke sitruunamehulla. Sekoita.

5. Kaada hilloke lasipurkkiin ja sulje kansi.

Hilloke jähmettyy jäähtyessään.


Viikunasalmiakkihillo

pieniä lasipurkkia

2 ps (à 200 g) kuivattuja pehmeitä viikunoita (esim. Pirkka)
5 dl vettä
2 rs (à 15 g) apteekin salmiakkia
4 dl hillosokeria

Poista viikunoista kanta, halkaise ne ja kumoa kattilaan. Lisää vesi ja keitä noin 10 minuuttia. Soseuta keitos tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. Hienonna salmiakit ja liuota ne pieneen tilkkaan kiehuvaa vettä.

Lisää salmiakkiliuos viikunasoseen joukkoon, sekoita tasaiseksi ja anna kiehahtaa. Jos hillonalku on liian paksua lisää joukkoon vettä. Massan tulee olla löysähköä, mutta ei vetistä. Lisää lopuksi hillosokeri ja kiehauta vielä kerran. Lusikoi kuumana kauniisiin purkkeihin, sulje ja anna jäähtyä. Säilytä kylmässä.

Oikein ihanaa joulua kaikille kaikkialla!

lauantaina, joulukuuta 19, 2009

Mafiaperheen matkassa

Komea kanssaeläjäni ehdotti tässä eräänä kauniina perjantai-iltana pannupizzan tekoa. Mikä sopikaan paremmin Sopranos-maratonimme ryydittäjäksi! Teimme pizzat piirakkavuokaan, mikä oli melkoisen hyvä idea. Näin pizzoille tuli tarpeeksi muhkeat reunatkin - jos siis niistä nyt sattuu tykkäämään.

Pannupizza (2 kpl)

3 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
0,5 dl öljyä

tomaattimurskaa tai omatekoista tomaattikastiketta
salottisipuleita
tomaatteja
mozzarellaa
rucolaa

Liuota kuivahiiva lämpimään veteen. Lisää mausteet ja alusta jauhot vähitellen joukkoon. Lisää lopuksi öljy ja jätä taikina kohoamaan.

Jaa kohonnut taikina kahteen osaan ja painele taikinat voideltuihin piirakkavuokiin (tai käytä sitä yhtä vuokaa peräjälkeen, kuten me teimme). Levitä päälle tomaattikastiketta, silputtua sipulia, tomaattiviipaleita ja mozzarellaa. Paista 250-asteisen uunin keskitasolla 12-15 minuuttia. Koristele kuuma pizza rucolalla.

maanantaina, joulukuuta 07, 2009

Tekosyy lanttukuutioille

Iih! Lanttu on uusi juuresihastukseni. Ei syytä huoleen, punajuurella on edelleen paikka sydämessäni, mutta rakkauteni juureksiin näyttää koskevan kaikenkokoisia, -sukuisia ja -muotoisia yksilöitä. Aavistuksen makeat lanttukuutiot ovat tuoksuneet keittiössämme (ja koko kaksiossamme) jo muutamana pimeänä talvi-iltana. Ehkä näitä voisi tarjota joulupöydässäkin sen iänikuisen lanttulaatikon sijaan?

Eräänä iltana tein lisukkeeksi leimattujen lanttukuutioiden tekosyyksi (tai pääruoaksi, ihan miten sen nyt haluaa ottaa) papuisia perunaröstejä. Kokeilemisen arvoisia nekin.


Lanttukuutiot

1 iso lanttu
öljyä
pippuria
suolaa
2 rkl siirappia

Kuori lanttu ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Kuumenna rasva kattilan pohjalla ja lisää lanttukuutiot ruskistumaan. Paista miedolla lämmöllä viitisen minuuuttia. Lisää pippuria, suolaa ja siirappia. Anna hautua kannen alla pehmeiksi (10-15 min). Nauti vaikkapa peruna-papuröstien kera.


Peruna-papuröstit

2 jauhoista perunaa
1 sipuli
3-4 dl kidneypapuja
valkopippuria
suolaa
öljyä

Kuori ja raasta perunat ja sipuli. Soseuta kypsät pavut sauvasekoittimella. Papusose kannattaa jättää karkeaksi, jotta suutuntuma säilyy. Lisää peruna-sipuliraasteeseen papusose ja mausteet. Sekoita käsin. Muotoile massasta pihvejä ja paista pannulla molemmin puolin runsaassa öljyssä.

perjantaina, joulukuuta 04, 2009

Soijakäristys

Jostain syystä mieleni ryhtyi tekemään poronkäristystä tässä päivänä muutamana. Tai siis käristystä vailla poroa. Esimerkiksi soijasuikalekäristystä. Eihän siinä sitten muu auttanut, kuin ryhtyä tuumasta toimeen.

Ja miten kävi? Hyvin kävi. Käristys oli hyvää!
Sen kanssa syötiin puikulaperunoista tehtyä muussia ja pakasteesta suletetuista puolukoista survottua survosta.

Soijakäristys

1 annos kasvispekonia
3 dl. kuivia soijasuikaleita
suolaa
pippuria
öljyä
oivariinia
2 dl. olutta

Valmista kasvispekoni. Keitä soijasuikaleita 1,5 litrassa vettä, johon olet lisännyt kasvisliemikuution n. 10 minuuttia. Valuta suikaleet.
Kuumenna pannulla 2 rkl. oivariinia ja loraus öljyä. Ruskista kasvispekonia siinä. Siirrä pekoni syjään (voit valuttaa sen talouspaperin päällä jos haluat).
Ruskista soijasuikaleita pannulla. Kaada päälle olut. Anna hautua n. 30 minuuttia.
Lisää lopuksi kasvispekoni ja anna maustua vielä muutaman minuutin ajan.
Keitä kaveriksi muussia tai kokonaisia perunoita, mutta joka tapauksessa puikuloita.

torstaina, joulukuuta 03, 2009

Joulun ruokalahjaideoita

Tämänkertainen postaus toimii linkkinä. Sen takaa löytyy tämän päivän Kalevassa ollut juttuni, jossa oli erinäisiä ruokalahjaideoita joululle.
Viime sunnuntai kuluikin niitä näpertäessä.

Siellä on meksikolaista kuumaa kaakaojuomaa, koristeltuja pipareita, raakasuklaata, hunajapaahdettuja pähkinöitä ja kuivattuja omenarenkaita.
Enjoy!