Ruokablogimaailma on ihan mahtava. Muita ruokakirjoittajia seuraamalla voi löytää uusia oivalluksia ja kokeiltavia reseptejä harva se päivä. Tämän pirteän pihvireseptin lainasin Tuulentuvasta, joka oli puolestaan kopsannut ohjeen Lettupannusta. Makeita ja ihania biffejä, sanon ma.
Porkkana-pähkinäpihvit
3 dl hienoa porkkanaraastetta
1-2 dl pähkinärouhetta
2 tl kuivattua persiljaa (tai 1 dl tuoretta)
1 tl rakuunaa
0,5 tl suolaa
0,5 dl korppujauhoja
2-3 rkl vettä
(1 kananmuna)
Raasta porkkanat hienoksi ja rouhi pähkinät. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Lisää tarvittaessa yksi kananmuna. Minä käytin kananmunaa, sillä muuten taikina olisi hajonnut käsiin. Muotoile taikinasta kostein käsin pihvejä ja paista pannulla muutama minuutti molemmin puolin. Nauti vaikka perunamuusin kera.
lauantaina, helmikuuta 28, 2009
tiistaina, helmikuuta 24, 2009
Kaikenlaisia keksejä
Näiden piti olla spelttisiä keksejä, minkä vuoksi ohjeesta alunperin innostuin. Lauantaiaamun monituntisessa leivontamaratonissa spelttijauhoni loppuivat kuitenkin jo laskiaispullataikinaan, joten jouduin soveltamaan keksien kuiva-aineseokseen muita (hiivaleipävehnä- ja graham-) jauholajikkeita. Makeita ja kauniita näistä tuli joka tapauksessa, eikä jauhojen oletettu terveellisyys makua ainakaan huononna. Lopputulos näyttää hivenen tummemmalta kuin alkuperäisen ohjeen kuvituksessa. Nappasin reseptin loistavasta Tofu For Two -blogista ja sovelsin sitä pakon edessä seuraavanlaiseksi.
Suklaa-kaura-karpalocookiet
1 dl margariinia tai öljyä
1,5 dl raakaruokosokeria
1 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
4 dl jauhoja
0,75 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
2 dl kaurahiutaleita
55 g valkosuklaata
55 g tummaa suklaata
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
0,5 dl kuivattuja karpaloita
Sekoita taikinan ainekset keskenään. Alkuperäisessä ohjeessa jauhoiksi neuvottiin 3 dl spelttijauhoja ja 1 dl vehnäjauhoja, mutta eiköhän jauhoiksi kelpaa kaikki leivottavat lajikkeet. Minä laitoin siis puolet graham- ja puolet hiivaleipävehnäjauhoja. Rouhi suklaat.
Jaa taikina kolmeen osaan. Sekoita yhteen osaan kolmasosa tummasta suklaarouheesta ja puolet valkosuklaarouheesta. Toiseen osaan sekoita loput tummasuklaarouheesta ja kaakaojauhe. Kolmanteen osaan leivo loput valkosuklaarouheesta ja karpalot. (Kuvassa taaimpana valkosuklaa-tummasuklaakeksi, keskellä tummasuklaa-kaakaojauhekeksi ja lähimpänä kameraa valkosuklaa-karpalokeksi.)
Annostele taikinat ruokalusikalla leivinpaperille. Jokaisesta taikinasta tulee 12 pientä cookieta. Tasoittele möykyt veteen kastetulla haarukalla tasaisiksi. Paista keksejä 200-asteisessa uunissa 7-8 minuuttia.

torstaina, helmikuuta 19, 2009
Falafeleita (säälistä) ja omaa pitaa
Löysin hauskan bataattifalafeli-ohjeen FatFree Vegan -blogista. Perinteisiä falafeleita nämä muistuttavat lähinnä muodoltaan ja käyttötavaltaan. Kikhernejauhot saattavat säälistä ajaa kikherneiden asiaa, mutta eniten näissä maistu makea bataatti. Eikä siinä mitään, sillä bataattihan maistuu mahtavalle! Bataatin kypsentäminen mikrossa oli minulle täysin uusi oivallus, mutta hieno sellainen. Mikro säästää paitsi energiaa myös huomattavasti aikaa verrattuna perinteiseen keittämiseen. Maussakaan en huomannut mitään eroa, mikä saattoi tosin johtua bataatin hyödyntämisestä muusimaisessa muodossa. Joka tapauksessa, kokeilkaa tekin!
Päätin pitkästä aikaa tehdä falafeleiden kavereina ansioituneet pitaleivät itse. Omin käsin leivotut pitat maistuvat huomattavasti paremmilta kuin kaupan muovitetut ja nihkeät lätyt. Saara Törmän Saa vaivata -kirjan ohjeella pitaleivät luonnistuvat oikeanlaisiksi muhkeiksi taskuiksi.
Bataattifalafel
0,5 rkl pellavansiemenrouhetta + 2 rkl kuumaa vettä
n. 500 g bataattia
2-3 tl kuminaa
2 tl korianteria
0,5 tl cayennepippuria
1 tl suolaa
2 tl persiljaa (tai 0,5 dl tuoretta)
2 valkosipulinkynttä
1 sitruunan mehu
n. 2,5 dl kikhernejauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
(kaurahiutaleita)
(seesaminsiemeniä)
Laita pellavansiemenrouhe likoamaan kuumaa veteen. (Minä käytin kokonaisia pellavansiemeniä, mutta voihan nekin rouhia halutessaan.) Pistele bataatti haarukalla kauttaaltaan. Kypsennä bataatti mikroaaltouunissa lämmittämällä sitä täydellä teholla kolme minuuttia molemmin puolin. (Jos puolen kilon bataattimääräsi käsittää kaksi pientä juuresta yhden ison sijaan, lämmitä niitä aluksi vain kaksi minuuttia per puoli. Yhtä aikaa.) Mikäli bataatti ei tunnu kuumennuksen jälkeen vielä läpeensä kypsältä, lämmitä puoli minuuttia kerrallaan molemmin puolin, kunnes se on kokonaan pehmennyt. Jätä bataatti jäähtymään. (Voit toki myös keittää bataatin.)
Kuori ja murskaa valkosipulit. Sekoita mausteet ja valkosipulimurska suuressa kulhossa. Sekoita leivinjauhe kikhernejauhoon.
Kuori jäähtynyt bataatti. Paloittele se kulhoon ja muussaa mausteiden kanssa tasaiseksi seokseksi. Sekoita lionnut pellavansiemenrouhe, kikhernejauho-leivinjeuheseos ja sitruunamehu seokseen. Taikinan täytyy olla melko jäykkää. Lisää tarvittaessa kikhernejauhoja ruokalusikallinen kerrallaan, kunnes saat tiukan taikinan. Minä lisäilin hieman kaurahiutaleita.
Öljyä leivinpaperi ja annostele ruokalusikalla taikinasta paloja leivinpaperille. Kasta lusikkaa välillä veteen, ettei se tartu taikinaan. Taikinasta tulee parikymmentä pientä falafelia. Koristele halutessasi seesaminsiemenillä. Paista 200-asteisessa uunissa 20-25 minuuttia. Nauti pitaleipien välissä. Pestolla maustettu maustamaton jogurtti on oiva lisuke falafeleille.
Pitaleivät
1 ps kuivahiivaa
3 dl vettä
1 tl suolaa
1 dl ruisjauhoja
6 dl vehnäjauhoja
Lämmitä vesi ja liuota kuivahiiva siihen. Lisää suola ja ruisjauhot. Sekoita vähitellen vehnäjauhot joukkoon ja vaivaa taikinasta sileä ja kimmoisa. Paloittele taikina kahdeksaan osaan ja pyörittele ne palloiksi. Asettele taikinapallot jauhotetulle alustalle. Peitä liinalla ja anna nousta 20 minuuttia.
Tasoittele pallot littanoiksi leiviksi (15 cm halkaisijaltaan) ja jätä nousemaan jauhotetulle alustalle vielä puoleksi tunniksi. Ripottele vielä leivinpaperille jauhoja, jotta leivät eivät tartu siihen kiinni. Vain näin leipiin muodostuu kunnon tasku. Paista 275 asteessa 7 minuuttia neljä leipää kerrallaan.

klo
9:31 ip.
sunnuntaina, helmikuuta 15, 2009
Kauden kaunis kaalisoppa
Kaalikääryleet ovat olleet tehtävien ruokien listallani jo pitkään, mutta tällä kertaa päädyin testaamaan keräkaalta keitossa. Tulinen kaalikeitto on kevyttä, kuumaa ja ravitsevaa kunnon talviaterian tapaan. Sekaan voi heittää soijaa missä muodossa tahansa ja papulajeistakin kaikki käyvät.
Kaalisoppa soijalla
1 iso (tai pari pientä) sipulia
3 valkosipulinkynttä
öljyä
1,3 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
400-500 g keräkaalta
2-4 porkkanaa
1,5 dl soijasuikaleita (tai soijarouhetta)
chiliä
3 dl kikherneitä
(raejuustoa)
Kuori ja silppua sipulit. Kuullota sipuleita öljyssä kattilan pohjalla. Kaada vesi kattilaan. Kuori ja paloittele porkkanat. Pilko kaali suikaleiksi. Veden kiehuessa lisää keittoon kasvisliemikuutiot, vihannekset sekä soijasuikaleet. Keitä kymmenisen minuuttia. Mausta ja lisää kypsät kikherneet. Nauti raejuuston kera.

keskiviikkona, helmikuuta 11, 2009
Pinaattilasagne
Kauppareissulla mukaani tarttui Valion uutuksia esittelevä lehdykäinen. Sitä selailessani löysin pinaattilasagnen reseptin. Resepti kuulosti hyvältä, varsinkin, kun siihen ei tarvinnut tehdä valkokastiketta (joka mielestäni on niin kovin aikaavievää) ja koska siinä käytettiin uutta vuohenjuustoruokakermaa. Nam.
Tuunasin lasagnea lisäämällä siihen linssejä, jotta olisi etes vähän protskuja. Samoin jääkaapissani hillui yksi munakoiso, joten se pääsi mukaan sävellykseen.
Tuunasin lasagnea lisäämällä siihen linssejä, jotta olisi etes vähän protskuja. Samoin jääkaapissani hillui yksi munakoiso, joten se pääsi mukaan sävellykseen.
Pinaattilasagne
2 pussia pakastepinaattia
1 sipuli
1 prk. tomaattimmurskaa
2 dl punaisia linssejä
1 munakoiso
1 prk. valio tomaatti-vuohenjuusto ruokakermaa
1 sipuli
1 prk. tomaattimmurskaa
2 dl punaisia linssejä
1 munakoiso
1 prk. valio tomaatti-vuohenjuusto ruokakermaa
1 tl tikka masalaa
mustapippuria
1 tl valkosipulijauhetta
lasagnelevyjä n.10+
juustoraastetta
lasagnelevyjä n.10+
juustoraastetta
Leikkaa munakoiso viipaleiksi ja levitä tasolle. Ripottele päälle suolaa ja jätä viipaleet hikoilemaan. Kiehauta 4 desiä vettä ja lisää huuhdellut linssit kun vesi kiehuu. Anna kiehua miedosti noin 10 minuuttia.
Pilkosipuli ja lämmitä öljyä pannulla. Paista sipulisilppua ja lisää pinaatit. Kaada linsseistä ylimääräinen vesi pois ja lisää pannulle. Lisää joukkoon tomaattimurska ja mausta.
Pyyhi munakoisoista liika neste ja ryhdy kokoamaan lasagnea.
Kaada voideltuun vuokaan pinaattitomaattikastiketta, asettele päälle munakoisonviipaleita, levitä niiden päälle lasagnelevyt. Kaada ja levitä viimeiseksi ruokakermaa. Toista ainakin 3 kerroksen verran, niin että päällimmäiseksi jää kermaa.
Paista 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Levitä päälle juustoraaste ja paista 10 minuuttia lisää.
torstaina, helmikuuta 05, 2009
Makea muru
En juuri välitä muroista. Paitsi ehkä vähän niistä kuituisista ja jogurttisista versioista. Parhaiten nekin maistuvat minulle suoraan paketista. Kuivakoille riisipohjaisille muroille löytyy onneksi muutakin kuin aamiais-käyttöä, jos niitä on kaapin perälle tullut joskus ostettua. Nämä energisen välipalan asiaa ajavat muropatukat ovat melkoisen makeita, joten siirapin (tai hunajan) määrää voi hyvinkin harkita.
Makeat muropatukat
1 dl siirappia tai hunajaa
100 g margariinia
2 dl kaurahiutaleita
3 dl muroja (esim. kaakaomuroja)
1 dl siemeniä tai pähkinöitä
1 dl rusinoita tai muita kuivattuja hedelmiä
Sulata siirappi tai hunaja ja margariini kattilassa. Sekoita kuivat aineet ja siirappi-margariiniseos keskenään. Päällystä uunivuoka leivinpaperilla. Levitä muromassa tasaiseksi parin sentin paksuiseksi kerrokseksi leivinpaperin päälle. Paista 160-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla ennen kuin leikkaat levyn paloiksi tai patukoiksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)