torstaina, helmikuuta 19, 2009

Falafeleita (säälistä) ja omaa pitaa

Löysin hauskan bataattifalafeli-ohjeen FatFree Vegan -blogista. Perinteisiä falafeleita nämä muistuttavat lähinnä muodoltaan ja käyttötavaltaan. Kikhernejauhot saattavat säälistä ajaa kikherneiden asiaa, mutta eniten näissä maistu makea bataatti. Eikä siinä mitään, sillä bataattihan maistuu mahtavalle! Bataatin kypsentäminen mikrossa oli minulle täysin uusi oivallus, mutta hieno sellainen. Mikro säästää paitsi energiaa myös huomattavasti aikaa verrattuna perinteiseen keittämiseen. Maussakaan en huomannut mitään eroa, mikä saattoi tosin johtua bataatin hyödyntämisestä muusimaisessa muodossa. Joka tapauksessa, kokeilkaa tekin!

Päätin pitkästä aikaa tehdä falafeleiden kavereina ansioituneet pitaleivät itse. Omin käsin leivotut pitat maistuvat huomattavasti paremmilta kuin kaupan muovitetut ja nihkeät lätyt. Saara Törmän Saa vaivata -kirjan ohjeella pitaleivät luonnistuvat oikeanlaisiksi muhkeiksi taskuiksi.


Bataattifalafel

0,5 rkl pellavansiemenrouhetta + 2 rkl kuumaa vettä
n. 500 g bataattia
2-3 tl kuminaa
2 tl korianteria
0,5 tl cayennepippuria
1 tl suolaa
2 tl persiljaa (tai 0,5 dl tuoretta)
2 valkosipulinkynttä
1 sitruunan mehu
n. 2,5 dl kikhernejauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
(kaurahiutaleita)
(seesaminsiemeniä)

Laita pellavansiemenrouhe likoamaan kuumaa veteen. (Minä käytin kokonaisia pellavansiemeniä, mutta voihan nekin rouhia halutessaan.) Pistele bataatti haarukalla kauttaaltaan. Kypsennä bataatti mikroaaltouunissa lämmittämällä sitä täydellä teholla kolme minuuttia molemmin puolin. (Jos puolen kilon bataattimääräsi käsittää kaksi pientä juuresta yhden ison sijaan, lämmitä niitä aluksi vain kaksi minuuttia per puoli. Yhtä aikaa.) Mikäli bataatti ei tunnu kuumennuksen jälkeen vielä läpeensä kypsältä, lämmitä puoli minuuttia kerrallaan molemmin puolin, kunnes se on kokonaan pehmennyt. Jätä bataatti jäähtymään. (Voit toki myös keittää bataatin.)

Kuori ja murskaa valkosipulit. Sekoita mausteet ja valkosipulimurska suuressa kulhossa. Sekoita leivinjauhe kikhernejauhoon.

Kuori jäähtynyt bataatti. Paloittele se kulhoon ja muussaa mausteiden kanssa tasaiseksi seokseksi. Sekoita lionnut pellavansiemenrouhe, kikhernejauho-leivinjeuheseos ja sitruunamehu seokseen. Taikinan täytyy olla melko jäykkää. Lisää tarvittaessa kikhernejauhoja ruokalusikallinen kerrallaan, kunnes saat tiukan taikinan. Minä lisäilin hieman kaurahiutaleita.

Öljyä leivinpaperi ja annostele ruokalusikalla taikinasta paloja leivinpaperille. Kasta lusikkaa välillä veteen, ettei se tartu taikinaan. Taikinasta tulee parikymmentä pientä falafelia. Koristele halutessasi seesaminsiemenillä. Paista 200-asteisessa uunissa 20-25 minuuttia. Nauti pitaleipien välissä. Pestolla maustettu maustamaton jogurtti on oiva lisuke falafeleille.


Pitaleivät

1 ps kuivahiivaa
3 dl vettä
1 tl suolaa
1 dl ruisjauhoja
6 dl vehnäjauhoja

Lämmitä vesi ja liuota kuivahiiva siihen. Lisää suola ja ruisjauhot. Sekoita vähitellen vehnäjauhot joukkoon ja vaivaa taikinasta sileä ja kimmoisa. Paloittele taikina kahdeksaan osaan ja pyörittele ne palloiksi. Asettele taikinapallot jauhotetulle alustalle. Peitä liinalla ja anna nousta 20 minuuttia.

Tasoittele pallot littanoiksi leiviksi (15 cm halkaisijaltaan) ja jätä nousemaan jauhotetulle alustalle vielä puoleksi tunniksi. Ripottele vielä leivinpaperille jauhoja, jotta leivät eivät tartu siihen kiinni. Vain näin leipiin muodostuu kunnon tasku. Paista 275 asteessa 7 minuuttia neljä leipää kerrallaan.

Ei kommentteja: