lauantaina, tammikuuta 31, 2009

Huh huh hummus

Johtuneeko pakkasista vai mistä, että olen jatkanut keittiössäni kuumalla linjalla. Tällä kertaa tuliseen tuunausvuoroon joutui vanha kunnon hummus, jota edelleenkin suosin tahinittomana versiona. Sambal oelekia tai vastaavaa tulilientä voi lisäillä oman maun mukaan, mutta parilla teelusikallisellakin saa suun kuumenemaan.


Tulinen hummus

3-4 dl kikherneitä
4 valkosipulin kynttä
pari rkl sitruunamehua
vajaa 0,5 dl öljyä
2 tl sambal oelekia
korianteria
suolaa
(tahinia tai seesaminsiemeniä)
n. 1 dl vettä

Sekoita kaikki ainekset sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa tasaiseksi massaksi. Lisää vettä (tai tölkkikikherneiden lientä) sen verran, että seoksesta tulee tarpeeksi kostea. Nauti voileipäkeksien tai vaikka falafelien kera.

maanantaina, tammikuuta 19, 2009

Tomaatit tulessa!

En ollut uskoa, etten ole vielä kirjannut tätä mahtavaa keittoreseptiä blogiimme. Tämä tulinen tomaattikeitto kun on luultavasti ensimmäinen ruoka, jonka olen omin käsin muille tarjoiltavaksi tehnyt. Löysin ohjeen taannoin silloisen kämppikseni ankean näköisestä mutta oivaksi oppaaksi osoittautuneesta keittokirjasta. Keitto sisältää erään maailman parhaimmista makuyhdistelmistä eli tomaatin ja mozzarellan kauniin kombinaation. Eikä siinä vielä kaikki! Keittojen kuninkaan kruunaa sambal oelek, joka saa tomaatit, suun ja koko makuelämyksen roihuamaan.


Tulinen tomaatti-mozzarellakeitto

1-2 sipulia
2-3 valkosipulinkynttä
öljyä
2 rkl vehnä- tai maissijauhoja
8 dl kasvislientä
2 tlk (800 g) säilöttyjä kokonaisia tomaatteja
1 rkl tomaattisosetta
ripaus tai pari sambal oelekia
1 laakerinlehti
1-2 rkl sitruunamehua
suolaa
pippuria
basilikaa (kuivattua tai tuoretta)
mozzarellaa (tai tofua)

Kuori ja silppua sipulit. Kuullota sipuleita kattilan pohjalla öljyssä. Lisää jauhot ja kasvisliemi vähitellen. Lisää tölkkitomaatit, tomaattisose, sambal oelek ja laakerinlehti. Kiehauta ja anna keiton muhia 10 minuuttia. Pilko sillä välin mozzarella tai tofu. Itse en ole koskaan kokeillut keittoa tofulla, mutta epäilemättä hyvää niinkin. Mausta keitto sitruunamehulla ja mausteilla. Lisää vielä mozzarella tai tofu ja lämmitä keitto kasaan.

sunnuntaina, tammikuuta 18, 2009

Soodaa ja spelttiä


Spelttijauhot ovat kuulemma terveellisiä. Ja soveltuvat oikein hienosti leivontaan. Löysin spelttijauhojen käyttökohdetta miettiessäni uuden soodaisen leipäohjeen, josta saattaa tulla iki-ihanan puolukkaleipäni haastaja. Vaikka näitä soodaa sisältäviä leipiä täytyy paistaa uunissa tunnin jos toisenkin, hoituu itse taikinan teko ja leivän muotoilu käden käänteessä uunin lämmetessä. Soodalla nostatus on myös huomattavasti vaivattomampaa kuin hiivalla, jonka kanssa en aina onnistu. Tämä omenaraastetta ja rusinoita sisältävä kaunis leipä on hivenen makea, mutta sellaisenaan loistava vaikkapa suolakurkkujen seuralaiseksi.


Omenainen spelttileipä

4 dl maustamatonta jogurttia (tai piimää)
0,5 dl hunajaa
0,5 tl suolaa
1 iso raastettu omena
1 dl kaurahiutaleita (tai vaikka spelttihiutaleita)
6 dl spelttijauhoja
1 tl soodaa
1 dl pellavansiemeniä
1 dl rusinoita
1 dl auringonkukansiemeniä (tai mantelirouhetta)
(koristeeksi erilaisia siemeniä)

Sekoita jogurttiin hunaja, suola ja omenaraaste. Sekoita loput ainekset keskenään ja lisää jogurttiseokseen. Muotoile taikinasta leipä voideltuun ja jauhotettuun leipävuokaan. (Ripottele pinnalle siemeniä halutessasi.) Paista 175-asteisen uunin alatasolla vajaa 1,5 tuntia.

lauantaina, tammikuuta 10, 2009

Kikherneparsarisotto

Ostin ennen joulua puuroriisiä, koska joulu ja riisipuuron tarve. Nyt iski tarve saada käyttää kaapeista sinne kertyneet riisit, sienet, parsakaali ja varsiselleri. Risotto ratkaisi ongelmat melkein kokonaan. Mutta ei täysin, selleriä ja riisiä jäi, mutta ehkä niistä vielä syntyy jotakin mielenkiintoista.


Kikherneparsarisotto

3 dl risotto-/puuroriisiä
1 parsakaali
2,5 dl valkoviiniä
6 dl kasvislientä
2 pientä sipulia
8 herkkusientä
3 dl kikherneitä
1 varsiselleri

Pilko parsakaali, sipulit, herkkusienet ja varsiselleri. Kuulota niitä isossa paistikasarissa ja lisää riisi. Kun riisi on kuultavaa, lisää valkoviini. Kun valkoviini on imeytynyt riiseihin, lisää kasvislientä pikkuhiljaa. Lisää kerralla vajaa desi lientä ja kun se on imeytynyt, lisää lisää :)
Kaikkineen imeyttämiseen ja lisäilyyn menee sellanen reilu 20 minuuttia. Päälle parmesaania ja kohti ääntä!

keskiviikkona, tammikuuta 07, 2009

Wokkia uuteen wuoteen

Ostin vesikastanjoita, kookosmaitoa ja munanuudeleita kaupasta varmaankin jo joskus viime kesänä aikomuksenani tehdä aineksista ihanan kaunis wokkikokkaus. Jostain syystä tölkit ja nuudelit saivat odottaa sopivaa hetkeä aina tähän uuteen vuoteen asti. Kauniiksi wokkia ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua, mutta ihanan maittavaa siitä onneksi tuli.


Papuwok

2 sipulia
3 porkkanaa
öljyä
1 tlk kookosmaitoa
suolaa
pippuria
intialaisia mausteita (esim. garam masalaa)
1 tlk vesikastanjoita
(pakastepinaattia tai -sokeriherneitä)
2-3 dl papuja

(muna)nuudeleita
vettä

Kuori vihannekset. Silppua sipulit ja paloittele porkkanat. Kuullota niitä hetki öljyssä kattilan tai wok-pannun pohjalla. Lisää kookosmaito ja mausteet ja anna muhia 10-15 minuuttia, kunnes porkkanat ovat pehmenneet. Lisää vesikastanjat ja pavut sekä pakastevihreät, jos sellaisia omistat. (Minulle ei sellaisia pyynnöstä huolimatta kaupasta tuotu...) Keitä vielä (muna)nuudelit kypsiksi ja lisää ne wokkiin.

lauantaina, tammikuuta 03, 2009

Kaarina-tädin mysli

Kodissamme asuu mies, jonka elämään tuo iloa jugurttien kausimaut ja seuraavan maun jännääminen. Mies laittaa jugurttinsa joukkoon mielellään mysliä ja onkin aina tasaisin väliajoin muistellut lapsena syömäänsä Kaarina tädin mysliä, joka on ollut parasta mysliä koskaan. Kerran mies muisti ottaa myslin äitinsä luona kyläillessämme puheeksi ja kappas, sieltähän se löytyi, Kaarina tädin mysliohje.

Lauantaiaamuna oli sopivasti aikaa, joten laitoimme myslin tulelle. Yllätyksekseni mysli valmistui alta aikayksikön! Samalla kun aamiaisherkku oli uunissa ehdittiin keittää kahvit, paistaa munat sekä kattaa tomaatit ja kurkut pöytään.

Vasta myslin valmistuttua huomasin, että poikkeuksena valtaosamysleistä, tästä puuttuu kuivat hedelmät, kuten rusinat tai kuivatut aprikoosit. Niitähän voi sitten lisätä myöhemmin jos haluaa, minua ei jäänyt kaivelemaan. Suosittelen!

Mysli matkalla uuniin

Kaarina-tädin mysli

8-10 dl isoja kaurahiutaleita
2 dl auringonkukansiemeniä
1 dl sesaminsiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
1 dl vehnäleseitä
Sekoitetaan keskenään

1 dl öljyä
1 dl hunajaa
Kuumennetaan ja sekoitetaan edellisiin

2 dl vehnänalkioita
Lisätään jäähtyneeseen seokseen

Levitetään uunipannulle ja pidetään 15 minuuttia 175 asteisessa uunissa. Sekoitetaan ja pöyhitään välillä.


Mysli uunista tulleena ja purkkiin säilöttynä.