torstaina, huhtikuuta 25, 2013

Ihan omaa pähkinätahnaa!


Chocochilin Elina se ei petä. Tällä kertaa innostuin hänen postaamastaan omatekoisen Nutellan ohjeesta, jota piti päästä kokeilemaan heti itsekin. Ja ah vaan, miten maukasta!

Olen tottunut nyt syömään omenani maapähkinävoin kera, joten tämä oli aika äitelää siihen verrattuna, mutta ajaa lusikallisena (tai kahtena) hyvin esimerkiksi äkillisen suklaanhimon. Nam!


Hasselpähkinätahna

5 dl hasselpähkinöitä
1 dl tomusokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
0,25 dl öljyä
ripaus suolaa

Paahda hasselpähkinät uunissa: 175 astetta noin 8-10 minuuttia. Tarkkaile pähkinöitä, etteivät ne kärtsähdä. Kuori pähkinät hieromalla niitä esimerkiksi puhtaan keittiöyyhkeen sisällä. Muutama kuorenhippu ei haittaa.

Sekoita pähkinät tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa tasaiseksi tahnaksi. Lisää loput ainekset ja sekoita keskenään. Tahnan pitäisi säilyä pari viikkoa. Sopii kaiken kanssa, jopa ilman mitään.

keskiviikkona, huhtikuuta 17, 2013

Superpihvit



Ihania uusia vegekeittokirjoja ilmestyy tätä nykyä miellyttävän usein. Yksi tuoreimmista helmistä on Planeetan parhaat vegepurilaiset, jonka tekijä Joni Marie Newman on toinen mainion Vegaanikeittiön käsikirjan kirjoittajista.

Kirja sisältää reilut sata hampurilaisohjetta lisukkeineen kaikkineen. Tosin osalla ohjeista ei ole juurikaan tekemistä "ketsuppi, pihvi ja sämpylä"-yhdistelmäisen ruoan kanssa, mutta kaikki vaikuttavat mielenkiintoisilta.

Minä kokeilin Hesarissakin hehkutettua kvinoapihvien ohjetta, joka oli totta tosiaan niin maukas, että taikinaa saattoi syödä raakana. Suoraan kulhosta. Määrä on suuri, joten puolita se, jos et halua paistaa kymmeniä pihvejä kerralla.



Kvinoapihvit

3,5 dl kasvislientä
2,3 dl kvinoaa
1 tlk (420 g) valkoisia papuja
4,5 dl (300 g) tuoreita tai pakasteherneitä
1,25 dl cashewpähkinöitä jauhettuna
1 tl vihreää currytahnaa
(1 tl inkiväärijauhetta)
2 rkl maapähkinävoita (tai tahinia)
2 rkl öljyä
1,25 dl maissitärkkelystä
suolaa
pippuria

Kiehauta kasvisliemi. Kuumenna raakaa kvinoaa sillä välin kuivalla paistinpannulla, kunnes se alkaa poksahdella. Kaada kvinoa liemen joukkoon ja vähennä lämpöä. Peitä kannella ja anna hautua 12 minuuttia tai kunnes neste on kokonaan imeytynyt kvinoaan.

Sekoita suuressa kulhossa pavut, herneet, cashewjauhe, currytahna, halutessasi inkivääri, maapähkinävoi ja öljy. Muussaa papuja ja herneitä vähän, mutta älä soseuta täysin: sattumat ovat hyviä!

Hämmennä jäähtynyt kvinoa seokseen, lisää maissitärkkelys, suola ja pippuri. Sekoita sauvasekoittimella tai käsin vaivaten. Laita massa jääkaappiin vähintään 20 minuutiksi.

Muovaa seos pihveiksi ja paista pannulla öljyssä, noin 3 minuuttia molemmin puolin.

keskiviikkona, huhtikuuta 10, 2013

Crépatut porkkanat

Edellä mainostetun vohvelirautamme mahdollistamana huushollissamme on tämän kevään aikana nautittu myös créppejä, tarkalleen ottaen porkkana- sellaisia. Nämä vaativat munia, joten suosittelen käyttämään luomumunia.

Porkkanaiset crépet

2 porkkanaa raastettuna (n. 3 dl)
3 munaa
4 dl maitoa
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl ohra- tai grahamjauhoja
1 tl suolaa
0,25 tl muskottipähkinää

Raasta porkkanat hienoksi (lue: kosteaksi) raasteeksi. Tämä onnistuu raastinraudan pienemmillä terillä. Vatkaa munat, maito, jauhot ja mausteet keskenään. Lisää raaste ja anna taikinan turvota 30 minuuttia.

Paista lätyt joko pannulla tai vohveliraudalla. Nauti vaikkapa puolukkahillon kera.

perjantaina, huhtikuuta 05, 2013

Vegaaniset mokkapalat



En ole koskaan tehnyt mokkapaloja. Se on uskomatonta, mutta totta. Nyt kuitenkin päätin vääntää niitä eräille kolmekymppisille, sillä juhlien teemana olivat Kotibileet. Tein mokkapalat vegaanisina ja mainiostihan nuo onnistuivat! Joskin mielestäni taikinaa oli sen verran vähän, etten uskaltanut sillä kokonaista peltiä peittää, vaan täytin pelkän piirakkavuoan.



Vegaaniset mokkapalat

4 dl vehnäjauhoja
3 dl fariinisokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljauutetta tai -sokeria
3 rkl kaakaojauhetta

100 g margariinia
2 dl kauramaitoa (tai muuta kasvismaitoa) + 0,5 tl pikakahvijauhetta (tai 0,5 dl kahvia + 1,5 dl vettä)

Kuorrute:
75 g margariinia
0,75 dl kahvia (tai vettä + 2 tl pikakahvijauhetta)
3 rkl kaakaojauhetta
4 dl tomusokeria

(strösseleitä)

Sekoita kuivat aineet. Lisää sula rasva jauhojen joukkoon. Liota pikakahvijauhe maidon joukkoon ja lisää neste taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi ja levitä uunipellille tai kakkuvuokaan. Paista 175-asteisen uunin keskitasolla 35 minuuttia.

Valmista pohjan paistuessa kuorrute:
Sulata rasva kattilassa. Lisää neste. Sekoita joukkoon kaakaojauhe ja sokeri ja anna keittyä hetki kokoon koko ajan sekoittaen pohjaa myöten.

Kaada kuorrute hieman jäähtyneelle taikinapohjalle. Ripottele päälle halutessasi strösseleitä.

maanantaina, huhtikuuta 01, 2013

Blinejä vegaanille


Meillä on uusi vohvelirauta. Tai no, kirpparilta viidellä eurolla löydetty kokenut ja hurmaava kapistus. Joka on ollut tänä talvena keittiömme suurin ilonaihe!

Vohveliraudan ansiosta olemme harva se ilta nauttineet vohveleita, lettuja taikka vaikka blinejä. Maijan makialta bongasin vegaanisen bliniohjeen, jonka otin nyt pääsiäispyhinä testaukseen. Siksipä käytin blinien nesteenä ihanaa mämmiolutta. Testi toimi hyvin, joskin paistamisurakan loppua kohden taikina tarttui rautaan niin, että paistoimme loput blinit perinteisesti pannulla.


Vegaaniset blinit

2 dl tattarijauhoja
0,5 pss kuivahiivaa
1 rkl sokeria
2,5 dl kasvismaitoa
1 dl maustamatonta soijajogurttia
1 rkl öljyä

1 dl olutta tai vissyä
1 tl suolaa
öljyä paistamiseen

Sekoita jauhot, hiiva ja sokeri keskenään. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää siihen öljy. Sekoita maito jauhoseokseen. Lisää jogurtti ja anna kohota vedottomassa paikassa yön yli tai 2-4- tuntia.

Sekoita kohonneeseen taikinaan olut ja suola. Paista öljyssä pannulla tai vohveliraudalla blinejä. Tarjoile suolakurkkujen ja sipulin kera.