maanantaina, heinäkuuta 23, 2012

Raakaa kookosta karpaloilla

Kuinka saisin rikki kookospähkinän? No, esimerkiksi näin. Keittiökameleontin ohje toimi mainiosti, tosin naputtelemiseen meni meillä ennemminkin 25 kierrosta kuin 2,5. Vaikka olen kookokseen lähiaikoina oikein tykästynyt, en oikein tiennyt, mitä tehdä raa'alla kookoksella. Niinpä raastoin sen ja käytin muun muassa tähän karpalopiiraaseen.

Tein vaihteeksi piiraasta ei-vegaanisen version, jotta sain anoppilan munat ja maidot pois hävikkilistalta.



Karpalo-kookospiirakka


150 g rasvaa (voita tai margariinia)
2 kananmunaa
vajaa 2 dl sokeria
2 dl kookosjauhoja
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa tai kanelia
1 dl maitoa
6 dl karpaloita (tai muita marjoja)

Muruseos:
50 g rasvaa
0,5 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
2 dl kookoshiutaleita
1 tl vaniljasokeria

Sulata rasva. Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Sekoita kuiva-aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen maidon kanssa muna-sokerivaahtoon. Lisää lopuksi jäähtynyt rasva.

Levitä taikina voidellun ja jauhotetun vuoan pohjalle. Ripottele marjat päälle. Sulata muruseoksen rasva ja lisää muut muruaineet. Ripottele seos marjojen päälle.

Paista piirasta 200-asteisen uunin alatasolla puolisen tuntia.

tiistaina, heinäkuuta 10, 2012

Mainio marinadi


Kesä on kuuleman mukaan grilliaikaa. Itse en ole moisesta ruoan käryyttämisestä koskaan liiemmin innostunut, ehkä johtuen kasvisruokavaliostani. Grillailu kun kai on enempi luontaista lihan- ja kalansyöjille.

Sen toki tiedän, että onnistuneen grillailun salaisuus piilee usein marinadissa. Koska kaikki marinadi ei yleensä tule käytettyä yhdellä kertaa, voi marinadin jämät säilöä ja käyttää myöhemmin uudestaan. Minä käytän tätä helppoa marinadiohjetta tofuni maustamiseen. Yhden tofupaketillisen jälkeen marinadilientä jää kuitenkin puolisen desiä yli, ja sillä saa marinoitua vielä esimerkiksi muutaman ison herkkusienen salaatin lisukkeeksi.


Perusmarinadi


3 rkl öljyä
3 rkl soijakastiketta
1 rkl tomaattisosetta tai -pyrettä
2 tl siirappia tai sokeria (tai hunajaa)
2 valkosipulinkynttä murskattuna
0,5 tl yrttiä
mustapippuria

Sekoita ainekset yhteen ja kaada seos marinoitavan aineksen päälle. Anna maustua muutamia tunteja tai mieluiten yön yli. Paista (esim. tofu tai sienet) tilkassa marinadia ja nauti. Säästä loput marinadit myöhempää käyttöä varten.

Tämä satsi riittää yhden tofupaketillisen ja muutaman ison herkkusienen marinointiin.