Minä siis tein nopeaakin nopeamman kasvi-kik-herne-nuudeli wokin Kaverin pyöräyttäessä alkupalaleivät. Nälkä oli ehtinyt kasvaa valtavaksi, joten kikkailulle ei jäänyt aikaa.
Nopea kik-herne wokki
200g munanuudeleita
1 ps. wok-vihanneksia
1 sipuli
1 tlk. kik-herneitä (tai vielä parempi, jos on itse liotettuja/keitettyjä herneitä käytettäväksi)
chiliä
gram-masalaa
inkivääriä
soijakastiketta
etikkaa
sokeria
1-2 rkl. tomaattipyrettä
Keitä nuudelit nopeasti vedessä. Kuumenna öljy wok-pannussa ja lisää siihen sipuli. Kuullota sipuli ja lisää huuhdellut kik-herneet, j ahetken päästä käiset wok-vihannekset. Tässä vaiheessa kannattaa olla varma, että pannu on tosissaan kuuma, sillä muuten vihannekset saattavat lötkistyä. (Jos siis joutuvat pitkän aikaa lämpiämään keskilämpöisellä pannulla.) Mausta chilillä, gram masalalla ja inkiväärillä. Lisää nuudelit ja mausta soijakastikkeella, etikalla, tomaattipyreellä ja ihan pienellä ripauksella sokeria.
Nuudelit kannattaa jo keitinveteen lisätessä katkoa palasiksi, niin se helpottaa niiden sekoittamista vihannesten joukkoon. Syö ja nauti. Hyvää!
sunnuntaina, huhtikuuta 29, 2007
Vegemisien illallinen vol. 1
Teimme eilen Nuoren Naisen kanssa vaihteeksi yksissä tuumin ruokaa. Minä hoidin alkupalat ja Nuori Nainen pääruuan. Loistava menu hirveään nälkään, sillä tässä ei kauaa nokka tuhissut.
Alkupalaleipäset
vaaleaa leipää, esim. focacciaa tai patonkia
pestoa
aurinkokuivattuja tomaatteja
mozzarellaa
tomaattia
tuoretta basilikaa
Laita uuni lämpiämään grillivastuksella esimerkiksi 200 asteeseen. Leikkaa leipä annoskokoisiksi palasiksi, 1-2 palaa per syöjä. (Meillä oli Stockan tiskiltä ostettua oliivifocacciaa, joka oli oikein oiva valinta.) Sivele palat pestolla ja asettele päälle viipale mozzarellaa, pari viipaletta tuoretta tomaattia ja yksi aurinkokuivattu tomaatti. Käytimme buffalomozzarellaa, joka on huomattavasti pehmeämpää ja maukkaampaa kuin normimozzarella. Laita leipäpalat uuniritilälle ja lykkää uuniin ylätasolle. Lämmitä n. 5 minuuttia kunnes leivät ovat ruskistuneet ja mozzarella sulanut. Laita palojen päälle tuoretta basilikaa ja tarjoile lämpimänä.

perjantaina, huhtikuuta 27, 2007
Mahtifocaccia
Nyt olin ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, sillä en ole ennen leiponut focacciaa. Mausta olen kuitenkin perillä, sillä muiden (lähinnä Stockan hyödyntämien leipureiden) valmistamia focaccioita olen syönyt useasti. Italianopettajaani mukaillen: minä osan, en voi muuta sano!
Valkosipuli-oliivifocaccia
3,5 dl vettä
pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
n. 8-9 dl vehnäjauhoja
0,5 dl oliiviöljyä
2-3 murskattua valkosipulinkynttä
2-3 rkl oliiviöljyä
2 salottisipulia
n. 2 dl vihreitä oliiveja
suolaa
rosmariinia
Liota hiiva ja suola kädenlämpöiseen veteen. Alusta jauhot vähitellen taikinaan. (Itse käytin n. 5 dl vehnäjauhoja ja loput 3-4 dl hiivaleipävehnäjauhoja, sillä tavalliset loppuivat. Vehnäjauho kuin vehnäjauho, ajattelen ma.) Lisää öljy ja vaivaa taikinaa 10 minuuttia. Jätä taikina kohoamaan vedottomaan paikkaan 1-1,5 tunniksi.
Kaada kohonnut taikina kevyesti öljytylle leivinpaperille ja kauli siitä pellin kokoinen levy. Painele taikinaan kuoppia ja jätä se vielä puoleksi tunniksi kohoamaan. Murskaa valkosipuli ja sekoita murska oliiviöljyyn. Paloittele sipulit puolikkaiksi renkaiksi ja oliivit pelkästään puolikkaiksi. Sivele taikina valkosipuliöljyllä. Painele oliivit leipään ja ripottele sipuliviipaleet päälle. Sivele vielä kevyelti öljyllä ja ripottele päälle kuivattua rosmariinia ja hiven suolaa. Paista 225-asteisessa uunin keskitasolla vajaa 20 minuuttia. Nauti.

torstaina, huhtikuuta 26, 2007
Couscous-salaatti
Salaatit ovat yleensä aivan luvattoman helppovalmisteisia ruokia. Vaiva-laatusuhde on niissä aivan loistava! Näin on myös tässä couscous-salaatissa, jonka eilen väsäsin iltani appeeksi. Aikaa kului vajaa 10 minuuttia. Annoksesta riittää kahdelle.
Kaverin couscous-salaatti
1,5 dl coucousia
1,5 dl vettä
ripaus suolaa ja loraus öljyä
1 tomaatti
n. 5 cm:n pala kurkkua
1 salottisipuli
kourallinen oliiveja
n. 2 dl keitettyjä papuja
(öljyä, valkosipulimurskaa)
Kiehauta vesi, lisää ripaus suolaa ja nosta kattila pois hellalta. Sekoita veteen couscous ja anna veden imeytyä suurimoihin (tähän menee aikaa max 5 min.). Pilko tällä välin tomaatti, kurkku, salottisipuli ja oliivit. Sekoita kypsään couscousiin pieni loraus öljyä (couscousista tulee näin irtonaisempaa) ja yhdistä pilkotut vihannekset ja oliivit sekä pavut (minä käytin mustasilmäpapuja) couscousiin. Mikäli haluat, mausta salaatti omatekoisella tahi valmiskastikkeella. Käyttämäni oliivit olivat valkosipuolimarinoituja, joten omassa salaatissani kastikkeen virkaa toimittivat marinadin jämät (lähinnä oliiviöljyä ja valkosipulimurskaa). Hyvää!

keskiviikkona, huhtikuuta 25, 2007
Tomaattikeitto
Ruokakuntamme herrapuoli teki tänään työn uuvuttamalle Nuorelle Naiselle ruokaa. Tarjolla oli yksinkertaista, mutta oikein maukasta, tomaattikeittoa. Kutsuttakoon sitä tässä vaikka höyryäväksi tomaattiherkuksi.
Höyryävä tomaattiherkku
1 tlk tomaattimurskaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
3/4 dl soijarouhetta
vähän fetajuustoa
pieni pala juuriselleriä
suolaa
oreganoa
basilikaa
mustapippuria
vettä
Pilko sipuli, valkosipuli ja juuriselleri. Kääntele niitä öljyssä. Lisää tomaattimurska ja oman maun ja mieltymyksen mukaan vettä. Itse pidän melko tuhdista keitosta, joten vettä ei ole hirveästi. Lisää myös soijarouhe ja mausteet. Anna maustua tovi (10 min.). Lisää lopuksi murustetut fetakuutiot. Tarjoile ja nauti!

maanantaina, huhtikuuta 23, 2007
Vuokaleipää ja linssikeittoa
Useampi päivähän tähän nyt meni, mutta vihdoin postaan ensimmäiset reseptini. (Tekosyinä tähän hitauteeni voin antaa perjantaina leipomani pizzat, jotka muistuttavat Nuoren Naisen vastaavia sen verran, ettei niitä kannata täällä esitellä, ja ruuanlaiton saralla jokseenkin laiskan viikonlopun..) Ostin viikonloppuna ensimmäisen leipävuokani ja kunnon leipäveitsen, jotka otin tänään käyttöön vuokaleivän leipomisen myötä. Löysin reseptin Elisa.netin Ruoka&Viini-osiosta, jossa se kulki nimellä Terveellinen vuokaleipä. Kuivakaappini vajavaisuudesta johtuen jouduin soveltamaan ohjetta isolla kädellä, mutta en usko leivän terveellisyyden siitä juurikaan kärsineen. Maku ainakin oli aivan loistava ja kuori napakan rapsakka! Leivän seuraksi kiehautin helpon linssikeiton, jonka kruunasin kullankeltaisilla krutongeilla. Keittoja vierastava komea kanssaeläjänikin kehui tekeleitä siihen malliin, ettei näillä ohjeilla voi kovin harhaan mennä.
Maukas vuokaleipä
4 dl vettä
pussi kuivahiivaa
0,5 tl suolaa
1,5 tl sokeria
2 dl kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
vajaa desi pellavasiemenrouhetta (tai joitain siemeniä, esim. pellavan- tai auringonkukansiemeniä)
1,5 rkl öljyä
2 dl hiivaleipävehnäjauhoja
vajaa 5 dl vehnäjauhoja
öljyä vuoan voiteluun
Lämmitä vesi ja liota siihen hiiva, suola ja sokeri. Lisää kaurahiutaleet, ruisjauhot ja siemenet tai siemenrouhe. Lisää tässä vaiheessa öljy. Itse käytän mahdollisuuksien mukaan aina oliiviöljyä leivissä, sillä se maistuu huomattavasti paremmalle kuin tavallinen ruokaöljy. Lisää loput jauhot vähitellen vaivaten taikinaa samalla voimakkaasti. Jauhoni ovat yleensä luomulaatua, joka sekin parantaa makua. Taikinasta tulee melko jäykkä. Anna sen kohota rauhassa kaksinkertaiseksi. (Taikina kannattaa laittaa lämmittämättömään uuniin kohoamaan, sillä se kohoaa siellä vedottomuuden ansiosta nopeammin). Voitele vuoka (omani on noin 1,5 litran vetoinen) ja laita taikina vielä vuokaan kohoamaan. Paista leipää 200 asteessa 45 minuuttia. Pidin leipää koko paistoajan uunin keskitasolla, mutta pohjan pehmeydestä päätellen voisin suositella leivän laskemista alemmalle tasolle vaikka viimeisiksi 15 minuutiksi.
Helppo linssikeitto
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
öljyä
garam masalaa
1-1,2 l vettä
kasvisliemikuutio
3 perunaa
3 dl linssejä
1 prk tomaattipyrettä
suolaa, pippuria
Kuutioi sipulit ja kuori ja kuutioi perunat. Ota tarpeeksi iso kattila ja kuullota sen pohjalla sipuleita öljyssä hetken. Lisää garam masalaa ja esimerkiksi kurkumaa tai vaikka chiliä (itse laitoin garam masalan lisäksi paprikamaustetta, mutta intialaiset mausteet tuntuvat sopivan tähän keitokseen paremmin), maustamisessa omat mieltymykset ratkaisevat. Lisää vesi, kasvisliemikuutio, perunakuutiot ja linssit (itse laitoin puolet vihreitä ja puolet punaisia linssejä, mutta punaisten linssien soseutumisherkkyyden takia vihreät soveltuvat tällaiseen ruokaan mielestäni paremmin). Anna keiton kiehua 15-20 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsyneet, mutta eivät liikaa (minä keitin 30 minuuttia, joka oli aivan liikaa, sillä perunat olivat ihan liia pehmeitä). Mausta tomaattipyreellä, suolalla, pippurilla ja muilla haluamillasi mausteilla ja anna tasaantua muutaman minuutin ajan ennen nauttimista.
Vielä helpommat krutongit
vaaleaa leipää
öljyä
valkosipulia
oreganoa
Leikkaa vaaleasta leivästä siivuja ja paloittele ne pieniksi paloiksi. (Leipäviipale per syöjä on enemmän kuin tarpeeksi.) Laita palat kuppiin öljyn (mielellään oliiviöljyn), valkosipulimurskan ja kuivatun oreganon kanssa ja sekoittele. Paista kuumalla pannulla kullankeltaisiksi ja kumoa esimerkiksi linssikeiton päälle.

torstaina, huhtikuuta 19, 2007
Nyt meitä on kaksi
Olen tästä hetkestä lähtien tämän kasvispitoisen blogin toinen kirjoittaja. Minua ja Nuorta Naista on aina yhdistänyt syvä ystävyys ja nyt myös Vegemisiä. Teen ruokaa ainakin joka toinen päivä ja aina ilman lihaa, kanaa tai kalaa. Joskus tosin saan seurata komean kanssaeläjäni hyvin satunnaisia eläinkeitoksia, mutta itse en kuolleisiin eläimiin juurikaan koske. Ajoittain leivon korvapuusteja tai muuta taikinaista. Tykkään tekemisestä ja syömisestä. Makuni ei ole sivistynyt, kaikki käy, pahoinvointia tunnen harvoin. En lupaa mitään, mutta toivon tuovani oman osani Vegemisien kauneuteen ja rohkeuteen. Ehkä jopa huomenna.
tiistaina, huhtikuuta 17, 2007
Kasvisnuudeli-laatikko
Viikonloppu jäi vaille merkintöjä, sillä ei tullut oikeastaan kokattua mitään sen kummempia. Lauantaina töiden jälkeeen salaattia ja sunnuntaina pitsaa. Eilen oli niin kova nälkä, että jäi kuvat kokonaan ottamatta. Mutta siis tänään tein ensimmäistä kertaa Strandilta ostamastani keittokirjasta ruokaa. Kasvisnuudelilaatikkoa. Lisäsin itsekseni tofua ja vaihdoin kerman maitoon ja vaihdoin voin paistamisessa öljyyn ja jätin osittain kokonaan pois, kun sitä oli alkuperäisessä ohjeessa amerikkalaiseen malliin aika runsaasti.
Kasvisnuudeli-laatikko
250 g munanuudelia
3 porkkanaa
1 kesäkurpitsa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 köntti tofua
200 g herkkusieniä (tuoreita)
3 munaa
2,5 dl maitoa
3 dl raejuustoa
persiljaa
suolaa
mustapippuria
chiliä
kuminaa
soijakastiketta
Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan, huuhtele ja kumoa isoon kulhoon. Raasta porkkanat, pilko sipulit, herkkusienet, kesäkurpitsa ja tofu. Paista pannulla öljyssä tai voissa sipulit, porkkanaraaste ja tofu. Jo tässä vaiheessa kannattaa lisätä mausteita, ainakin soijakastiketta jos käyttää maustamatonta tofua. N. 10 minuutin jälkeen lisää herkkusienet.
Sekoita omassa kulhossaan maito, raejuusto, munat, kesäkurpitsat, suola ja mustapippuri. Vatkaa munien rakenne rikki/sekoita haarukalla.
Kaada sipuli-porkkana-tofu-herkkusieni systeemi nuudeleiden joukkoon ja sekoita. Lisää sitten munamaitoseos joukkoon. Kaada koko kokkaus (ja tätä on sitten aika runsaasti) vuokaan (itsellä oli 33x23 centtinen), ja paista 200 asteessa n. tunti.
Alkuperäisen respetin mukaan paistoaste on 180 ja folio päällä. Ihan hyvää tuli näinkin. Pidin foliota vuoan päällä puoli tuntia ja puolet oli ilman. Ohjeessa myös kehoitettiin laittamaan voinokareita soossin päälle, itse jätin sen tekemättä. Vinkkeinä suosittelen maustamaan paistettavat vahvasti, sillä ovat itsekseen aika hennon makuisia. Mutta hyvää tuli!
Päivällä kun oli aikaa, lueskelin blogeja ja Pastanjauhannassa oli niin hyvännäköisiä cookieseja, että oli pakko itsekin kokeilla. Ja erittäin herkullisia ovatkin. Ainoana erona, en laittanut lainkaan pähkinöitä, sillä suklaaksi ostettiin violettia Fazeria. Eikä haitannut ainakaan minua.
Ohje siis täällä.

klo
7:30 ip.
lauantaina, huhtikuuta 14, 2007
Soijarouhe- ja linssipizza
Perjantai on vakiintunut melkoiseksi pizzapäiväksi. Niinpä siis tänäänkin, tehtiin kaksi pizzaa. Toiseen kokeiltiin uutena tuttavuutena punaisia linssejä. Nyt jälkeenpäin voin sanoa, ettei ehkä mikään huippu pizzantäyte. Menee nimittäin aika muussiksi.
Soijarouhepizza
Pohja (tästä tulee 2):
3 dl vettä
40g hiivaa
3 rkl öljyä
suolaa
pippuria
2 dl ruisjauhoja
n. 4-6 dl vehnäjauhoja
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva siihen. Lisää suola, pippuri ja öljy. Sekoita. Lisää ensin ruisjauhot ja sen jälkeen niin paljon vehnäjauhoja, jotta taikinasta saa muovattua kunnon pallon. Peitä liinalla ja anna nousta kaksinkertaiseksi (½-1h) Jaa taikina kahtia ja kauli molemmista omat pizzapohjansa.
Soijarouhetäyte:
5 dl vettä
2dl soijarouhetta
1 kasvisliemikuutio
½ sipuli
oliiveja
jalapenoja
kapriksia
kirsikkatomaatteja
tomaattimurskaa
juustoraastetta
Laita vesi kiehumaan ja kun se kiehuu, lisää liemikuutio ja soijarouhe. Anna kiehua keskilämmöllä n. 10 min. Valuta. Levitä tomaattimurska pizzapohjalle ja levitä sen päälle pilkotut sipulirenkaat, oliivit, kaprikset, jalapenot, kirsikkatomaatit ja päälle juustoraaste. Paista 250 asteessa 15-20 min.
Linssitäyte:
2 dl vettä
1 dl punaisia linssejä
fetaa
sipulia
kirsikkatomaatteja
aurinkokuivattuja tomaatteja
(vuohenjuustoa)
oliiveja
(jalapenoja)
tomaattimurskaa
Kiehauta vesi ja kun kiehuu, laita hella nollille ja lisää linssit ja ripaus suolaa. Peitä kannella ja anna muhia 10-15 min. Levitä pohjalle tomaattimurska, linssit ja loput täytteet. Minulla oli hiukan vuohenjuustoa jääkaapissa, niin lisäsin sen tähän. Poikakaveri ei siitä pidä, niin hän lisäsi omaansa jalapenoja.
Ps: Kaikenlainen kommentointi on suotavaa, ellei jopa toivottavaa :)

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007
Big Salad
Tänään syötiin yksinkertaista ja nopeaa, nimittäin salaattia ja esipaistettua patonkia. Mutta yksinkertaisuudestaan huolimatta salaatti oli ihanaa, sillä mitä pidemmälle kevättä edetään, sitä maistuvampia kurkut ja tomaattit ovat. Kaupassa ollessamme ja salaattitarpeita miettiessämme jostain syystä mieleeni tuli Seinfeldin jakso, jossa Elaine pyytää Georgea tuomaan itselle kahvilasta ison salaatin: Big Salad. Se nauratti minua kovasti ja taisin jopa hieman hihitellä itsekseni. Kutsuttakoon tätä sen vuoksi vaikka Big Saladiksi.
Big Salad
½ kerää salaattia
½ paprika
½ kurkku
½ rasia kirsikkatomaatteja
½ verigreippi
½ pieni kukkakaali
oliiveja (meillä meni ½ purkkia)
feta-juustoa (tätäkin voi laittaa maun mukaan)
kastikkeeksi teimme perinteisen öljy-viinietikka kastikkeen:
2 rkl öljyä
2 rkl (balsami)viinietikkaa
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
hyppysellinen sokeria
Avot!
tiistaina, huhtikuuta 10, 2007
Aloitus ja tofu-falafeli
Tämä on ruokablogi, jonka tarjonta keskittyy pääsääntöisesti kasvisruokiin. Jonkin verran saattaa luvassa olla myös makeita leivonnaisia, jälkiruokia ja kalaa/äyriäisiä sisältäviä reseptejä. Intohimona on kaiken uuden kokeileminen ja hyvän ruuan tekeminen. Myös ruuasta puhuminen on elämäni lempiasioita. Toivottavasti nautitte seurasta!
Pari päivää sitten kylässä oli molempien veljien vaimot. Alkupalaksi tarjosin Otetaan ensin puoli kiloa voita... -blogissa näkemiäni herkullisia kuorrutettuja kukkakaalin nuppuja. Saman blogin kautta eksyin tänne, ja päätin kokeilla myös noita paahdettuja kikherneitä. Ja oli kyllä hyvää! Tarjosin myös porkkanatikkuja ja kermaviili-sinappi-maustedippiä.
Pääruuaksi oli tofu-falafeleja, taboulehia ja lihansyöjille lihapullia. Valitettavasti oltiin niin tohkeissaan, että kuva jäi ottamatta. Tässä kuitenkin falafelien ohje:
2 pkt tofua (maustettua tai maustamatonta)
3 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl jauhoja
timjamia
korianteria
suolaa
mustapippuria
persiljaa
(1rkl soijakastiketta, jos käytät maustamatonta tofua)
2 rkl korppujauhoja
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 muna
Kaikki ainekset sekoitetaan tehosekoittimissa, tai jos sellaista ei omista niin käsillä/lusikalla. (tofu on ainakin helpompi murentaa käsin). Taikinasta muovaillaan palloja, jotka paistetaan uunissa 170 asteessa n. 20-30 min. Voi myös vaihtoehtoisesti paistaa upporasvassa, jos haluaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)