tiistaina, heinäkuuta 31, 2007

Sadepäivän aurinkoista ruokaa

Eilen oli lämmintä ja aurinkoista. Tänään sataa ja vihmoo. Olin eilen sään edellyttämällä tuulella ja tein illalla (jälleen kerran Pirkan ruokasivuilta löydetyn ohjeen mukaisesti) aurinkoisen tomaatin pastaa. Tuunasin proteiiniköyhää reseptiä hieman, joten kirjaan oman versioni asiasta näkyville. Aamusta sade on jo hieman hellittänyt, mutta mieli on edelleen yhtä apea kuin ikkunasta näkyvä harmaa taivaskin. Onneksi eilisen aurinkoista ruokaa jäi uudelleen lämmitettäväksi asti, niin eipä tarvitse tänään tarttua soppakauhan varteen..


Aurinkoa lautaselle
1,5 dl punaisia linssejä
6 tomaattia
100 g aurinkokuivattuja tomaatteja
1 pieni purjo
3 valkosipulinkynttä
1 tl rosmariinia
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
3 rkl balsamiviinietikkaa
50 g mozzarellaa
2 rkl pestoa
haluamaasi pastaa
parmesaania

Laita pastavesi kiehumaan. Huuhtele punaiset linssit ja kiehauta niitä varten 3 dl kasvislientä. Poista tomaateista kannat ja paloittele ne. Valuta aurinkokuivatut tomaatit ja leikkaa ne viipaleiksi. Halkaise, huuhdo ja viipaloi purjo. Kuumenna tomaatteja ja purjosilppua aurinkokuivattujen tomaattien öljyssä välillä käännellen. Lisää murskatut valkosipulinkynnet, rosmariini, suola ja mustapippuri. Anna seoksen kiehua hetken aikaa ja lisää balsamiviinietikka. Linssit ovat tässä vaiheessa luultavasti jo kypsiä (punaisten linssien keittoajaksi riittää n. 10 minuuttia), joten lisää ne mozzarellan ja peston kera kastikkeeseen. Kiehauta ja nosta pois liedeltä. Jätä kansi päälle, mikäli omistat sellaisen. Pastan kypsyttyä, sekoita kastike sen joukkoon ja ripottele parmesaania päälle. Sadepäivän pelastus.

sunnuntaina, heinäkuuta 29, 2007

Munalla töihin ja muffinsilla nukkumaan

Meidän taloudessamme tämä viikonloppu oli jopa tavallista rankempi rokkeineen kaikkineen, joten emme juurikaan kerenneet kuin käydä öisin kotona nukkumassa. Tänään aamulla herättyäni kaipasin kovasti hellyyttä ja rakkautta, jota en syvästi uinuvalta puoliskoltani saanut. Monista herättely-yrityksistäni huolimatta kun en miestäni ylös saanut, päätin ruuan tuoksun herättelevän hänen aistinsa siinä määrin, että hän itsekin virkoaisi valvetilaan. Tekaisin jääkaappimme vähistä aineksista tomaattijuustomunakkaan, jonka voimin mieheni ei nyt näin pyhänä aivan töihin asti mennyt, mutta palasi kuitenkin elävien kirjoihin.

Aamiaismunakas
2 rkl pestoa
2 tomaattia
salottisipuli
50 g mustapippurituorejuustoa
3 munaa
suolaa
mustapippuria

Lohko tomaatit ja sipuli ja paista niitä hetkisen pestossa kuumalla pannulla. Lisää joukkoon tuorejuusto ja anna seoksen sulaa. Riko kulhossa munien rakenne ja mausta seos suolalla ja pippurilla. Jos jääkaapistasi löytyy maitoa, lisää sitäkin loraus, niin munakkaasta tulee hivenen kiinteämpi. Energinen aamun aloitus taattu.

Illalla nälän hiipiessä päätin tekaista pitkästä aikaa jotain leivottavaa suolaista. Löysin Pirkan sivuilta italialaisten muffinsien ohjeen, jota tuunasin reilusti. Oikein hyvää. Aika rasvaista, mutta salaatin kera kohtuusynnitöntä siltikin.


Amore mio -muffinsit
125 g margariinia
2 munaa
0,5 tl suolaa
1 prk kevytkermaviiliä
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
50 g vihreitä oliiveja
50 g aurinkokuivattuja tomaatteja
pizzamaustetta
jotain juustoa

Sulata margariini ja sekoita jäähtyneeseen rasvaan kananmunat, suola ja kermaviili. Rasvan määrää kannattaa ehkä hieman vähentää, sillä meidän muffinsit olivat vähän liiankin tuhteja. Semmoinen desikin varmaan riittäisi.Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja lisää ne taikinaan varovasti sekoittaen. Lisää silputut oliivit ja valutetut ja hienonnetut aurinkokuivatut tomaatit. Jaa taikina paperisiin muffinsivuokiin tai voideltuun metalliseen muffinsivuokaan. Meillä taikinasta syntyi kuusi runsasta yksilöä. Ripottele päälle pizzamaustetta ja juustoa (minä käytin loput mustapippurituorejuustostamme). Paista 200-asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia riippuen leipomustesi koosta. Nauti raikkaan salaatin kanssa.

Aamulla mietin tekeväni tänään mustikkapiirakkaa ja ilahduinkin kovasti, kun huomasin, että Nuori nainen oli ollut samoissa aatoksissa tässä hiljattain. Tein piirakan hänen ohjeensa mukaisesti (korvasin piimän tosin viilillä). Huisin hyvää. Söimme piiraan vaniljajäätelön kanssa.

perjantaina, heinäkuuta 27, 2007

Mustikkapiirakka

Kesän ensimmäinen marjapiirakka. Ja pieni pala, jonka siitä nappasin ennen kuin Tyyppi tulee kotia ja huomauttaa, että oikea ruoka pitää syödä ensin, oli oikein herkullinen.
Metsänäni toimi rautatieaseman s-market, jossa 230g mustikoita maksoi 2,7 €. Voi kun pääsis jo metsään.


Perinteisen voitaikina/-piirakkataikinapohjan sijasta tämä muistutti enemmän muffinsi-tyyppistä taikinaa. Joka ei ole yllätys kun ohjetta katsoo. Nappasin reseptin jostain naisten-/eläkeläisten lehdestä jota töissä luin.
Alkuperäinen ohje oli pensasmustikoille, mutta en raaskinut ostaa, kun olivat vähän kalliimpia.

Mustikkapiirakka
Niukka 3dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 dl sokeria
3,5 tl vanilijasokeria (tätä ei meillä ollut)
2 dl piimää
1 dl sulatettua oivariiniä/muuta rasvaa
1 muna
4-5 dl mustikoita

Sekoita jauhot, leivinjauhe ja sokerit keskenään.
Lisää seokseen piimä, sula rasva ja muna.
Sekoita keskenään sen verran, että menevät sekaisin, mutta älä vatkaa tai vispaa. Lusikka sopi tähän oikein hyvin.
Kaada taikina piirakkavuokaan ja lisää mustikat.
Paista 200-asteessa 25-30 min.

maanantaina, heinäkuuta 23, 2007

Bataattia boskeen

Nuoren naisen halloum-postauksia lukiessani alkoi siinä määrin tuo Kyproksen suolainen juusto himottamaan, että päätin itsekin ruokkia kahden hegen taloutemme samaista maitotuotetta apuna käyttäen. Yllättävän vähän löysin googlaamalla mitään muita halloum-reseptejä kuin sitä perinteistä grillattua versiota. Englanniksi etsiessäni päädyin kuitenkin BBC:n ruokasivustolle, jolta löysin bataatti-halloumvuoan ohjeen. Olen jo pitkään halunnut maistaa (en ole nimittäin täysin varma, olenko niin vielä kertaakaan elämässäni tehnyt..) ja tehdä ruokaa bataatista, tuosta eriskummallisesta makeasta perunasta, joten tämä resepti tarjosi halloumin hyödyntämisen ohella erinomaisen tilaisuuden myös siihen. Täytyy sanoa, että meikä tykkää. Hirviän hyvää, varsinkin noin normiperunoiden kera tehtynä. Jotain keittoa jos saisin siitä vielä joskus aikaiseksi... Asianomainen vuokaruoka oli joka tapauksessa ihan huippua, joskin hieman aikaavievää kokattavaa. Olen tosin jo niin tottunut ruuanlaittoni hitauteen, että miellän tunnissa valmistuvan aterian pikaruuaksi.



Bataatti-halloumvuoka

10 salottispulia
1 punainen paprika
1 purjo
15 kirsikkatomaattia
10 vihreää oliivia
1 pkt halloum-juustoa
1 iso bataatti
10-15 uutta perunaa
1,5 dl kasvislientä
4 rkl pestoa
1 punainen chili

Keitä pestyt ja puolitetut uudet perunat sekä kuorittu ja paloiteltu bataatti melkein kypsiksi suolavedessä. Paista salottisipulin puolikkaat sekä paprikan ja purjon suikaleet öljyisellä pannulla pehmeiksi. Kiehauta samalla kasvisliemi. Puolita tomaatit ja vihreät oliivit. Kuutioi halloum ja suikaloi chili. Sekoita kaikki ainekset keskenään laakeassa uunivuoassa ja kaada kasvisliemi paistoksen päälle. Lykkää 200-asteiseen uuniin 40 minuutiksi
ja nauti!

torstaina, heinäkuuta 19, 2007

Halloum-kikhernewrap

Aikaisemmasta salaatista oli jäänyt kaappiin halloumia ja kikherneitä. Mietin, että miten ne saisi käytettyä kätevästi.
Netissä kun surffailin, niin tämmöinen mahtavuus sieltä tupsahti vastaan.

20 Oliivia (meillä vihreitä paprikatäytteisiä)
1 prk. kermaviiliä
kikherneitä (joko purkillinen valmiita, tai sitten n.2 dl itsekeitettyjä)
1/4 prk. tomaattimurskaa
3 rkl. tomaattipyreetä
½ pkt. halloumia
2 sipulia
suolaa
sokeria
mustapippuria
salaattia
tomaatteja
tortillalettuja

Kuutio sipuli, oliivit ja halloumi. Ja kun olet kerta veitsi kädessä, niin kuutio myös salaatti ja tomaatit.
Kuulta sipuleja ja lisää halloum. Hetken päästä lisää tomaattimurska ja tomaattipyree. Mausta ja anna kiehua miedolla lämmöllä hetki.

Tässä vaiheessa kannattaa laitta tortillaletut uuniin, jos ne lämmittää siellä.
Lisää kikherneseokseen oliivit ja kermaviili.

Ota letut uunista, täytä ja nauti.
Täytyy sanoa, että kovin oli erinomaista.
Alkuperäisessä ohjeessa oli myös yhden jos toisen sortin maustetta. Mutta kun meillä ei tuoreena ollut, niin tuli hiukan pelkistetty versio. Ja silti erinomainen.

keskiviikkona, heinäkuuta 18, 2007

Halloum-kikherne salaatti

Tämä resepti mukailee aika paljon lähdettään.
Mutta vähän sitä tuli jumpattua omanlaiseksi.


Elikkäs:
3dl Kikherneitä (itse tehtyjä tai tölkitettyjä)
Kirsikkatomaatteja
1 Punasipuli
½ pkt. Halloumia
Timjamia
Oreganoa
Rosmariiniä
2 rkl. Öljyä
2 rkl. Balsamiviinietikkaa
Suolaa
Mustapippuria
Salaattia
Kurkkua

Sekoita keskenään pilkottu sipuli, puolitetut kirsikkatomaatit ja kikherneet. Lisää niihin öljy, balsamico ja yrtit ja suola ja pippuri. Sekoita. Levitä uunipelille ja paahda 200c uunissa 15 min.
Revi salaatti ja kuutio kurkku sen päälle.
Leikkaa halloumista viipaleita ja kun uunissaolijat ovat melkein valmiita, paahda viipaleita kuumalla pannulla molemmin puolin niin kauan, että ruskistuvat hiukan.
Levitä kikherne-sipuli-tomaattiseos salaatin päälle ja lopuksi lisää halloum.
Tästä tuli kahdelle.
Ja oli hyvää.

tiistaina, heinäkuuta 17, 2007

Vitsi mikä vindaloo!

Komea kanssaeläjäni rakastaa oululaisen New Bombay-nimisen intialaisen ravintelin kanavindaloota. Samaa apetta ovat hehkuttaneet myös Pastanjauhajat. Olen jo kerran yrittänyt loihtia kanasta ja mausteista jotain vastaavaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Kokemuksesta viisastuneena päätin erään kerran ravintolassa asioidessamme kysyä ruuan reseptiä (mieheni katsoi parhaaksi livetä ulos uteluni ajaksi, sillä hän jopa hieman häpesi röyhkeyttäni tuolla tavalla kysellä ruokapaikan omia reseptejä..), jonka muitta mutkitta sainkin. Tänään kokeilin ohjetta ensimmäistä kertaa loistavin tuloksin! Sain ruuasta myös maukkaan kasvisversion aikaiseksi, joten kanaa kaihtavien kannattaa lukea ohje loppuun asti..


Bombay kanavindaloo
1 kg broilerin reisifileetä
2 rkl ghitä tai öljyä
2 murskattua valkosipulinkynttä
1 kanelitanko
0,5 tl kardemummansiemeniä
1 rkl garam masalaa
1 tl seesaminsiemeniä
1 tl unikonsiemeniä
0,5 tl fenkolinsiemeniä
2 ohueksi viipaloitua sipulia
2-3 rkl vindaloo masalatahnaa
2,5 dl kanalientä
2,5 dl kermaa
1 rkl tuoretta korianteria

Leikkaa broileri pieniksi kuutioiksi. Kuumenna ghi tai öljy wokissa. Paista valkosipulia, kanelitankoa. kardemummansiemeniä ja garam masalaa keskilämmöllä 1 minuutti. Lisää loput siemenet ja paista 30 sekuntia. Vähennä lämpöä, lisää sipuli ja paista 10 minuuttia tai kunnes sipuli on pehmeää. Lisää masalatahna (joka on siis vindaloon tärkein ainesosa, met käytimmä tätä, saa esim. stokkalta) ja broileri ja paista välillä sekoittaen 5 minuuttia. Vähennä jälleen lämpöä ja lisää kanaliemi. Peitä kannella (jos omistat sellaisen) ja keitä 20 minuuttia. Lisää kerma ja keitä välillä sekoittaen 10 minuuttia. Sekoita joukkoon tuore korianteri ja mausta pippurilla (ja suolalla jos tarvii, me ei tarvittu). Tarjoa roti- tai naan-leivän kera.

Minä sovelsin ohjetta myös itseni eli kasvissyöjän makuun niin, että tein ruuan sipulien paistoon asti yhdellä pannulla. Tämän jälkeen jaoin mausteseoksen puoliksi ja lisäsin toiselle pannulle 450 g broileripaloja ja toiselle suurin piirtein saman verran soijasuikaleita. Kanaliemen korvasin kasvisversiossa kasvisliemellä (huomaa, että tässä vaiheessa nesteiden ja tahnan määrä on puolittunut, sillä pannujen sisällön määrä on alkuperäisestä ohjeesta puolet). Kanavindaloo maistui miehelleni ja oikein maukasta tuli kasvisversiostakin! Suosittelen ehdottomasti.

Nautimme vindaloomme basmatiriisin ja naan-leivän kera.


Naan (8 kpl)
1 dl maitoa
puoli pussia kuivahiivaa
0,5 tl suolaa
1 tl sokeria
1 dl maustamatonta jogurttia
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl margariinia taikinaan
2 rkl margariinia voiteluun

Sekoita kädenlämpöiseen maitoon hiiva, suola ja sokeri. Nypi toisessa kulhossa margariini vehnäjauhoihin ja kaada joukkoon hiivamaito ja jogurtti. Vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa kulhiin reunoista. Taikina jää kuitenkin melko löysäksi. Peiä kulho liinalla ja jätä kohoamaan pariksi tunniksi. Taikinan kohottua jaa se kahdeksaan osaan. Pyörittele osat palloiksi ja painele ne sitten kostutetuin käsin littaniksi lätyiksi suoraan leivinpaperille. Yhdelle pellille mahtuu neljä leipää. Anna leipien seistä hetken liinan alla.
Kuumenna uunisi grillivastus ja kun uuni hohkaa kuumuutta, voitele pellillinen naan-leipiä vedellä ja laita pelti uunin ylätasolle. Leivät paistuvat todella nopeasti, minuutissa tai parissa, joten ole tarkkana niiden kanssa. (Ohje on loistavasta Saara Törmän Saa vaivata- leivontakirjasta, jossa sanotaan, että jos leivinpaperi syttyy palamaan, tukahduta tuli. Tällä kertaa meille kävi juurikin niin. Säästyimme kuitenkin palovammoitta.) Kun paistuvissa leivissä on ruskeita pilkuuja, käännä ne, voitele toisetkin puolet vedellä ja paista vielä hetki. Voitele valmiit leivät margariinilla (me sekoitamme rasvan joukkoon aina valkosipulimurskaa) ja laita pinoon liinan alle odottamaan. Paista vielä toinen pellillinen. Tarjoa leivät kuumina maukkaan intialaisen ruuan kera!

perjantaina, heinäkuuta 13, 2007

Keittoja kerrakseen

Koskapa olen niin huumaantunut kesästä ja sen tarjoamista ravintoaineksista, päätin eilen kiehauttaa itselleni kesäkeiton ja komealle kanssaeläjälleni lohikeiton. Pienenä vihasin kesäkeittoa, joka oli mielestäni ankeinta ja mauttominta mahdollista ruokaa. Nyt olen toista mieltä ja eilen ensimmäistä kertaa kyseistä apetta kokanneena himoitsen sitä entistä enemmän (onneksi resepti oli neljälle hengelle..). Kesäkeiton ja lohikeiton ohjeet nappasin Pirkan sivuilta.

Kehotan kesäkeiton tekemisessä huomioimaan kiehumisajan tarpeellisen pituuden, sillä itse keittelin vihanneksia semmoisen puoli tuntia, jolloin paras rapeus niistä oli jo mennyttä. 15-20 minuuttia riittää varmasti mainiosti.


Lohilientä en onnistunut keittämään, sillä perkeet ja liemikuutiot puuttuivat keittiöstämme. Ihan hyvää tuli kuulemma siltikin.

maanantaina, heinäkuuta 09, 2007

Sitruunatofurisotto

Pyydän omastakin puolesta anteeksi (jos täällä enää edes käy ketään jolta pyytä) piiiiiitkään hiljaiseloa. Syynä ei mitään erityistä, mutta useita pieniä vaikuttavia asioita. Kuten muutto ja työharjoittelun alkaminen ja hetkellisesti vähentynyt ruuanlaitto.

Mutta siis, mahtavaahan on se, että täällä Helsingissä valikoimaa kaikessa on paljon enemmän kuin Oulussa ja siksipä on tullut tehtyä monia sellaisia ruokia, joita ei ole aikaisemmin kokeillut.
On myös löytynyt kauppa (Wii Woan) josta löytyy halpaa tofua ja siksi on tullut tofuruokiakin tehtyä enemmän.
Tässä yksi, joka oli hyvää!

Marinadi:
1 sitruunan mehu
1 limen mehu
2 rkl hunajaa
2 rkl viinietikkaa (minä käytin riisi, kun ei muuta ollut)
suolaa
mustapippuria

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja lisää se kuutioidun tofun päälle. Anna marinoitua jääkaapissa. Mitä pidempään, sen parempi.

Risotto:
3 dl risotto riisiä
1 sipuli
tuoreita herkkusieniä
6 dl kasvislientä
2,5 dl valkoviiniä
1 sitruunan mehu
voita
öljyä
pippuria
parmesan juustoraastetta

Sulata voi ja lisää öljy pannulle. Lisää kuutioitu sipuli ja herkkusienet ja kuulota niitä muutama minuutti.
Lisää sitten riisit ja kuulota niitäkin muutama minuutti.
Sen jälkeen lisää viiniä ja kasvislientä pkkuhiljaa, vähän kerrallaan. Ja aina sen verran, että entinen ehtii imeytyä ennen kuin laitat uutta.
Lopuksi lisää myös sitruunan mehu ja valutetut tofu-palat.
Ripottele päälle parmesanjuustoa.
Avot.
Ja nam.
Ja ohje muunnelluin kääntein täältä.

tiistaina, heinäkuuta 03, 2007

Kesä maistuu hyvälle!


Teimme tänään kuuman päivän innoittamana perinteisen kesäistä ruokaa: keitettyjä perunoita, sipulivoita ja sienimuhennosta. Komea kanssaeläjäni nautti näiden makoisien lisukkeiden kera voissa paistetun lohimedaljongin (ja hoki koko ajan syödessään, että "parasta ruokaa tälle kesälle!") ja minä söin oliivipihvejä. Perunoiden, sipulivoin tahi lohen ohjetta minun tuskin tarvitsee tähän rustata. Sienimuhennos ja pihvit ansaitsevat kuitenkin tarkempaa selvitystä.


Sienimuhennos

n. 200 g sieniä
2-3 kevätsipulia (tai 1 tavallinen)
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
2 dl ruokakermaa
valkopippuria
suolaa

Paista silputtuja sieniä öljyssä tai voissa pannulla. Meillä oli siitakesieniä, jotka osoittautuivat oikein makoisiksi uusiksi tuttavuuksiksi. Esimerkiksi nyt toreilla myytävät kantarellit ajavat sienten asiaa tässä muhennoksessa myös oivasti. Kun sienistä on enin neste haihtunut, siirrä ne syrjään ja kuullota sipulisilppua hetkisen rasvaisella pannulla. Lisää sienet ja jauhot. Kääntele sieniä niin, että ne jauhottuvat kauttaaltaan. Lisää vedet, kermat ja mausteet ja anna kiehua hiljaisella lämmöllä 10-15 minuuttia. Nam!


Vegaaniset oliivipihvit (n. 9-10 kpl)

2 sipulia
2-5 valkosipulia
3 porkkanaa (tai 2 isoa perunaa)
250 g kidneypapuja
1,5 dl mustia oliiveja
1,25 dl kaurahiutaleita (tai -leseitä)
0,5 dl soijajauhoja
0,5 dl soijakastiketta
2 tl mustapippuria

Pilko sipulit ja valkosipulit ja raasta porkkanat (alkuperäisessä ohjeessa porkkanoiden tilalla oli kaksi raakaa perunaa, mutta koska en raaskinut tuhlata kauniita uusia perunoitamme tähän seokseen, käytin jääkaapin alahyllyllä lojuneet porkkanat perunoiden tilalta). Soseuta pavut ja oliivit sauvasekoittimella ja lisää mössöön sipulisilput, porkkanaraaste, hiutaleet (ohjeessa näiden tilalla oli kauraleseitä, mutta niiden puutteessa sovelsin hiutaleilla), soijajauhot (tämä tekee pihveistä vegaanisia, sillä soijajauho korvaa kananmunan, en tosin tiedä, missä suhteessa...), soijakastike ja pippurit. Muotoile massasta kostutetuin käsin pihvejä ja paista pannulla. Nämä voisi toki tehdä uunissakin, esim. 200 asteessa n. 15 minuuttia? En tiedä, mutta voi olla, että uunissa pihveistä voisi tulla hieman rapeampia, sillä pannulla paistettuna ne jäivät hieman pehmeiksi..