perjantaina, syyskuuta 25, 2009

Marjamania

Syksy hemmottelee suomalaista. Mustikat, puolukat, tyrnit ja karpalot auttavat ahkeran poimijan pirteänä talven yli. Marjojen ja niistä tehtyjen hillojen lisäksi pakkaseen voi pyöräyttää muutaman litran makeaa sosetta kotimaisista omenoista. Miksi ostaa ulkomailta rahdattuja hedelmiä, kun hyvällä varautumisella voi nauttia kotimaisia c-vitamiineja yli kylmän kauden? Jos omassa apajaonnessa on vielä petraamisen varaa, kokeneista ja anteliaista naapureista on suurta apua pakastimen täyttämisessä.

Mustikkapiirakka

100 g rasvaa
1 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

5 dl mustikoita
1 rkl perunajauhoja
4 rkl sokeria

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet ja lisää seos taikinaan. Painele taikina piirakkavuoan (halkaisija n. 23 cm) pohjalle. Paista pohjaa 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 10 minuuttia.

Sekoita mustikoiden joukkoon perunajauho ja sokeri. Levitä marjaseos esipaistetun piirakkapohjan päälle ja kypsennä piirakkaa vielä 15 minuuttia. Nauti vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

sunnuntaina, syyskuuta 20, 2009

Kivuton juustokastike

Lasagne on nannaa. Varsinkin saunan jälkeen sunnuntai-iltana. En ole tehnyt lasagnea pitkään aikaan, sillä pelkään hieman juustokastiketta. Se palaa helposti pohjaan, kiehuu yli tai jää muuten vaan kokkareiseksi.

Tällä kertaa väänsin ao. mukavuusruoan kevyemmällä reseptillä (Hyvä Terveys -lehden Kevyt Kokki -liitteen mukaan, kasvisversioksi muunneltuna), jonka juustokastike oli yllättäen helpoin ikinä! Tai ehkä olen vain lasagneideni välissä kehittynyt kokkina niin suunnattomasti, että hankalat hommatkin sujuvat minulta nykyään kuin vettä vaan. (Epäilen jälkimmäistä vahvasti...)


Kevyempi lasagne

2 dl soijarouhetta + 2 dl vettä
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
1 kasvisliemikuutio
500 g tomaattimurskaa
70 g tomaattipyrettä
0,5 dl ketsuppia
1 rkl sinappia
0,5-1 tl mustapippuria
1 tl sokeria
0,5 ruukkua tuoretta basilikaa hienonnettuna
(150 g pakastepinaattia)
(2 dl kypsiä kikherneitä)

Juustokastike:
3 rkl öljyä tai margariinia
0,75 dl vehnäjauhoja
8 dl rasvatonta maitoa
200 g kevyttä tuorejuustoa (esim. 2 % valkosipuliversiota)
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria

12 täysjyvälasagnelevyä

Laita soijarouhe turpoamaan veteen (n. 10-15 min.). Kuori ja pilko sillä välin sipulit. Paista turvonnutta soujarouhetta pannulla. Lisää sipulit ja murustettu liemikuutio. Lisää loputkin aineet ja anna hautua kannen alla puolisen tuntia. Minä lisäsin aluperäisen ohjeen aineksiin hieman pakastepinaattia ja kypsiä kikherneitä. Aineksia olisi voinut olla enempikin, sillä soijaouhekastike uhkasi loppua ennen juustokastiketta.

Valmista tällä välin juustokastike: sulata rasva kattilassa ja kiehauta siinä jauhot. Lisää maito hiljalleen ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna sekoittaen, kunnes kastike sakenee. Sulata joukkoon tuorejuusto ja mausta suolalla ja pippurilla.

Voitele lasagnevuoka. Kaada pohjalle juustokastiketta ja asettele lasagnelevyt päälle. Lisää juustokastiketta ja soijarouhekastiketta ja jälleen kerros lasagnelevyjä. Tee kerroksia, kunnes ainekset loppuvat. Kaikkein päällimmäiseksi tulee juustokastiketta. Kypsennä lasagnea 200-asteisen uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Peitä vuoka loppuvaiheessa leivinpaperilla, jos pinta uhkaa tummua liikaa. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoamista.

perjantaina, syyskuuta 11, 2009

Atlantin takaa saariston makuun

Hey there. Minä kotiuduin juuri äskettäin reilut kaksi viikkoa kestäneeltä Pohjois-Amerikan rundiltani, mikä selittää hiljaisen eloni blogirintamalla. Valitettavasti matkalla maistelluista ruoista ei tullut napsittua mielikuvia kummempaa, joten en viitsi alkaa niistä sen enempää jaaritella. Sain kuitenkin maailmalta muutamia vinkkejä kotikeittiöön kokeiltavaksi, joten kenties matkamuisteluissa seuraa vielä jatkoa...

Jälleen kerran kotiin palattuamme minun teki ensimmäisenä mieli kotimaista leipää. Mieluusti jotain tummaa ja rouheaa. Koskapa matkalla käyttämättömät kokkailukäteni jo syyhysivät ruoantekoon, päätin kokeilla kauan himoitsemaani saaristolaisleipää. Internetin pikaetsintä paljasti, ettei leivän reseptissä ole kovinkaan paljon vaihtelunvaraa. Näin ollen päätin tukeutua suomalaisen ruokablogosfäärin peruskallioon, Pastanjauhajiin.

Pastanjauhajien ohjeeseen verrattuna minä tein leivät hieman pienemmillä hiiva- ja jauhomäärillä. Suolan määräkin olisi voinut olla vähäisempi. Täytin taikinalla kahden ja yhden litran leipävuokani ja lopusta (noin neljäsosasta taikinaa) muotoilin uunipannulle pienen limpun. Äitikin tykkäsi, mikä on merkki onnistuneesta lopputuloksesta.


Saaristolaisleipä

1 l piimää
2 ps kuivahiivaa
3 dl siirappia
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
n. 10 dl vehnäjauhoja

voiteluun siirappivettä (2 osaa vettä + 1 osa siirappia)

Sekoita lämpimään piimään hiiva. Kun se on liuennut, sekoita joukkoon muut ainekset. Nostata taikinaa pari tuntia.

Taikina ei kaipaa vaivaamista, vaan sen voi vain kaapia vuokiin tai muotoilla leiviksi. Vuoissa leivistä tulee huomattavasti mehevämpiä, sillä limppuna tulos on matalahko. Kahden litran leipävuoat ovat parhaimpia (taikina täyttää kaksi sellaista).

Paista leipiä uunin alaosassa 175 asteessa noin kaksi tuntia. Paistamisen puolivälissä voit halutessasi valella leipiä siirappivedellä.

Pastanjauhajat kehottaa laittamaan jäähtyneet leivät pariksi päiväksi jääkaappiin, sillä uunituoreena ne eivät kuulemma ole parhaimmillaan. Minä pakastin osan, maistoin heti limppua ja laitoin loput jääkaappiin. Leipä oli paistolämpimänäkin suussasulavaa, joten odotan sen päivettymistä innolla...