maanantaina, syyskuuta 17, 2007

Omenapiirakka

Tänään sain tapaskuumeen ja käytin iltapäivän erillaisten mausteliemien tekemiseen ja valkosipulinkynsien kuorimiseen. Jääkaapissa maustumassa on näitä jo edellä mainittuja valkosipulinkynsiä, herkkusieniä ja oliiveja. Saa nähdä mitä todelliseen tapaspöytään päätyy. Mutta sellainen on kuitenkin kohta tulossa. Tämän lisäksi väänsin omenapiirakan, joka oli yhdistelmä Pirkan ja Jamie Oliversin resepteistä.

Keikausomena-peikaus

500 g omenia
2 tl kanelia
½dl sokeria
vähän voita

Pohja
100 g voita
2 dl tomusokeria
4 dl vehnäjauhoja
3 munan keltuaista (jos pieninä munia, muuten riittää kaksi)
2 rkl kylmää vettä tai maitoa

Sekoita (nypi) voi ja tomusokeri. Lisää joukkoon jauhot. Kun taikina tuntuu taikinamaiselta lisää munankeltuaiset. Lopuksi lisää nopeasti vesi/maito. Pyöritä palloksi ja pane jääkaappiin ainakin tunniksi seisomaan.

Voitele kakkuvuoka (alk.per. ohjeen mukaan ei saisi olla irtopohjainen, mutta minulla ei ole muuta) sirottele päälle sokeria (tavallista tai fariini). Paloittele omenat ja lisää ne vuoan pohjalle. Painele/kauli taikinasta ympyrä, ja aseta se omenien päälle. Pistele pohjaan reikiä ja paista 175 asteessa 35-40 minuuttia. Anna jäähtyä ja pyöräytä kakku ympäri tarjoiluastialle. Jos käytät irtopohjavuokaa, laita vuoka pellin päälle, niin sulava rasva ei sotke uunia. Pellin kylläkin. Erinomaista jäätelön kanssa.

Ei kommentteja: