torstaina, joulukuuta 27, 2012

Piparijämät kekseihin


Jäikö joululta pipareita yli? Itse olen sitä mieltä, että pipareita voi aivan hyvin syödä vaikka ympäri vuoden, mutta kaikki eivät jaa näkemystä kanssani. Siksipä he, jotka haluavat päästä pipareistaan eroon, voivat hyödyntää niitä esimerkiksi keksien raaka-aineena.

Tässä kookosjauhoilla ryyditettyjen keksien ohje, johon on käytetty murustettuja pipareita. Otin perusohjeen Heli Kuusipalon Dolce Patata -keittokirjasta, mutta sovelsin sitä vallan vapaasti.


Kookos-piparikeksit

150 g margariinia
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
1 dl soijajauhoja
2 dl vettä
1 dl kookosjauhoja
1,5 tl kanelia
0,5 tl inkivääriä
0,5 tl neilkoita murskattuna
3 dl vehnäjauhoja
10-12 piparia murustettuna

Vaahdota margariini ja sokerit keskenään. Sekoita lasissa soijajauhot veteen. Vaahdota soijajauhoseos rasvaseokseen.

Sekoita kuiva-aineet keskenään ja kääntele seos taikinaan. Murskaa piparit ja lisää taikinaan. Nostele kekoja leivinpaperin päälle pellille ja tasoittele märällä haarukalla litteiksi. Ohjeesta tulee parikymmentä keksiä.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 15 minuuttia.

Ei kommentteja: