perjantaina, helmikuuta 28, 2014

Uutettu mausteleipä



Kaikkea sitä (jää)kaapistaan löytääkin. Huusholliimme viime kesänä kotiutuneen pienen ihmisenalun vuoksi hankimme syksyllä apteekista mallasuutetta, joka on jäänyt kokonaan käyttämäti.

Onneksi mallasuute on syötävää kamaa, jota voi hyödyntää esimerkiksi leivonnassa. Käytin makeaa mallasuutetta mausteleivän ainesosaksi. Korvasin uutteella osan siirapista. Liikaa uutetta ei kannata yhdellä kerralla käyttää, sillä se saattaa laittaa mahan toimimaan liiankin liukkaasti.


Mausteleipä mallasuutteella

4,5 dl ruisjauhoja
3 dl vehnäjauhoja
4 dl kasvimaitoa
reilu 1 dl tummaa siirappia (voi korvata hunajalla tai puolet mallasuutteella)
0,5 dl puolukkahilloa
0,5 dl rusinoita
2 tl soodaa
2 tl suolaa
1 tl jauhettua fenkolia
1 tl jauhettua anista

Sekoita kaikki ainekset yhteen ja alusta taikina kunnolla. Kaada taikina voideltuun 1,5 litran vetoiseen leipävuokaan.

Paista leipää 180-asteisen uunin alaosassa noin 45 minuuttia.

Ei kommentteja: