perjantaina, heinäkuuta 25, 2008

Hulppea salaatti

Matkustaessa toisessa maassa asuvien kavereiden tai sukulaisten luokse majoituskuluissa säästää luonnollisesti aimo summan. Jos vielä ruokaa malttaa tehdä majapaikan kotikeittiössä edes muutamana iltana, pienenevät matkakulut entisestään. Kerroin jo aiemmin viimeviikkoisesta matkastani Kööpenhaminassa asuvan ystäväni luokse. Nyt jaan kanssanne eräänä iltana tekemämme salaatin reseptin, johon sovelsimme jääkaapin tuoreita aineksia ja hedelmäkulhon kypsiä antimia. Salaatista tuli ihmeellinen ja maukas, nimensä veroinen siis.


Hulppea salaatti

1 salaattikerä
2 tomaattia
1 paprika
10-15 cm kurkkua
1 sipuli
1 mango
1 avokado
n. 150 g fetajuustoa
reilusti kapriksia
ripaus siemeniä tai kuivattuja hedelmiä (tai molempia)
öljyä
(balsami)viinietikkaa
mustapippuria
suolaa
sokeria

Huuhtele salaatti ja revi se kulhon pohjalle. Pilko tomaatti, parika ja kurkku paloksi ja silppua sipuli pieneksi. Kaada vihannekset kulhoon. Paloittele mangon ja avokadon hedelmälihat ja lisää palat salaattiin. Lisää lopuksi vielä fetajuustokuutiot, kaprikset ja halutessasi ripaus siemeniä tai kuivattuja hedelmiä. Sekoita kastike öljystä, (balsami)viinietikasta, mustapippurista, suolasta ja sokerista. Kaada se salaatin joukkoon ja sekoita koko komeus muutaman kerran käännellen. Nauti ystävällisessä seurassa ja ihmettele makujen hulppeutta.

Ei kommentteja: