tiistaina, heinäkuuta 14, 2009

Kasvis muffuletta

Kesä-heinäkuun ruokahaasteena on Jazz. Aihe sopii itselleni kuin nyrkki silmään, sillä tänään hurautan töiden jälkeen Pietarsaaren kautta Poriin katsomaan Duffya.
Koska en kuitenkaan tiedä mitä Porissa tulee Jazzien ohessa nautittua, päätin osallistua haasteeseen jo täältä kotoa käsin.

Reseptin kehittelyssä olin niinkin luova, että katsoin mitä google antoi hakusanalla 'jazz food'. Ja sehän antoi vaikka mitä! Esimerkiksi muffuletan ohjeen. Onneksi internetin ihmeellinen maailma tarjosi myös kasvisversioita originaalin lihaisan version rinnalle.

Ja tämähän oli oivallista sapuskaa. Erityisen hyvin se sopisi varmasti piknik- tai jazzevääksi, sillä muotonsa vuoksi se on helppo kuljettaa. Ensikerralla taidan kuitenkin käyttää hiukan vähemmän suolaisia ainesosia, sillä nyt se oli omaan makuuni liian suolaista.

Kasvis Muffuletta

½ munakoiso
½ kesäkurpitsa
1 punasipuli
pieni portobello sieni
½ paprika
80 g pinaattia (pakaste)
0,7 dl parmesaania
2 dl giardinieraa (eli säilöttyjä italialaisia vihanneksia)
2 rkl. oliiveja
90 g provolone juustoa
0,25 dl öljyä
n. 24 cm. läpimittainen leipä

Sekoita sulatettu pinaatti ja parmesaani tehosekoittimessa. Lisää öljy ohuena nauhana. Surruuta pestoksi. Viipaloi kesäkurpitsa, munakoiso, portobello, sipuli ja paprika. Sivele ne öljyllä, mausta suolalla ja pippurilla ja paahda 225-asteisessa uunissa 15 min.
Aja tehosekoittimessa giardinera ja oliivit massaksi.

Leikkaa isosta leivästä 23-25 cm. läpimitaltaan, kansi pois ja koverra sisus tyhjäksi. Muista kuitenkin jättää reunoille reilu sentti leipää, jottei se mene rikki.
Sivele leipä pestolla. Kokoa kerroksittain leipään paahdettuja kasviksia, oliivimössöä ja provolone-juustoa, kunnes leipä alkaa olla täysi. Lopuksi sivele päälle vielä pestoa ja sivele pestolla myös irtileikattu leivän kansi.

Laita kansi paikoilleen ja kääri leipä folioon ja anna olla jääkaapissa vähintään 0,5 tuntia, mielellään enemmän. Nosta kuitenkin leipä huoneen lämpöön 30 min. ennen tarjoila. Leikkaa leivästä viipaleita ja tarjoile jazzin tahtiin.

Toisissa ohjeissa ehdotettiin myös leivän pikaista lämmittämistä uunissa ennen tarjoilua, jotta juusto pääsee sulamaan. Internetistä löytynee tästä lisää tietoa.

Ei kommentteja: