tiistaina, maaliskuuta 02, 2010

Linssikikhernekeitto

Tämän mainion ohjeen bongasin iki-ihanan Marianne Kiskolan kirjasta Kasvisruokia Aasiasta, jonka sain valmistujaislahjaksi ystäviltä. Aikaisemmin olen postannut kirjasta makean tulisen tofun ohjeen.

Tarjosin tätä myös perheelleni, joka oli meillä syömässä muutama viikko sitten. Ja kovasti kiitosta sateli. Vasta jälkeenpäin tajusin, että tämähän on vegaaninen keitto. Mukava saada lihansyöjät pitämään kasvisruuasta. Se kai parhaiten vähentää hölmöjä ennakkoluuloja kasvis-/vegaaniruuan ankeudesta.


Linssikikhernekeitto

1 iso sipuli
1 valkosipulinkynsi
4 rkl. öljyä
1 tl kurkumaa
½ tl sinapinsiemeniä
½ tl kuminansiemeniä
1 tuore chili
400 g tomaattimurskaa
1 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
1 dl keitettyjä kikherneitä
1 dl punaisia linssejä
6 currylehteä
1 kaffirlimetinlehti

Silppua sipulit. Poista chilistä siemenet ja viipaloi pieniksi paloiksi. Kuulota sipulisilppu öljyssä. Lisää mausteet hyvin sekoittaen. Lisää chlirenkaat ja tomaattimurska. Lisää vesi ja kasvisliemikuutiot sekä kikherneet ja huuhdellut linssit. Lopuksi lisää vielä currylehdet. Keitä 20 minuuttia ja anna hautua 15 minuutttia. Kuori pinnalle noussut vaahto. Poista curry- ja kaffirlimetinlehdet ja tarjoile.

Ei kommentteja: