perjantaina, toukokuuta 10, 2013

Mehevät minttucookiet



Minttukeksejä! Niitä alkoi tehdä mieli tässä yhtenä päivänä ihan yllättäen. Ja koskapa minulla oli minttusuklaajäätelön jäminä mintturouhetta kaapissani, päätin koota taikinani niiden ympärille.

Näistä tuli kunnon cookieiden tapaan ihanan isoja, kosteita ja meheviä. Jostain syystä Marianne Crusheista tuntuu jäävän kaikkeen vahva ja hivenen outo jälkimaku. Onko kukaan muu huomannut samaa ja osaako joku selittää tyhmemmälle, mistä moinen johtuu?


Minttucookiet

3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

0,5 dl siirappia
0,5 dl öljyä
1 tl vaniljaa
vajaa 1 dl mintturouhetta (esim. Marianne Crush n. puolet pussista)
3 rkl vettä tai kasvismaitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Toisessa kulhossa sekoita siirappi, öljy, vanilja (-uute tai -sokeri) ja mintturouhe. Yhdistä kuiva- ja märkeseokset toisiinsa. Lisää nestettä sne verran, että saat taikinasta joustavaa.

Nostele lusikoilla kekoja leivinpaperin päälle pellille. Taikinasta tulee noin 15 muhkeaa cookieta. Halutessasi voit painella kekoja hieman lyttyyn, sillä keksit eivät juurikaan leviä uunissa.

Paista 175-asteisessa uunissa 11-15 minuuttia.

Ei kommentteja: