torstaina, joulukuuta 06, 2007

Lämmintä vatsantäytettä

Pahoittelen viime päivinä pitämääni hiljaiseloa ruokabloggauksen saralla. Syy tähän kuitenkin on ollut melko painava: graduni valmistuminen. Keväällä aloittamani pakerrus on ottanut viimeisiä askeliaan viime viikkojen aikana ja vihdoin toissapäivänä tyä tuli tiensä päähän, sillä sain lähetettyä valmiin tekstin laitokselle. Maisterikahvien aika on kuitenkin vasta tammikuussa. Juhlista ja niiden antimista lisää sitten, kun minua voi kutsua maisteriksi... :)

Viime viikon aherruksen aikana sain eräänä iltana yhden ruokahaaveeni toteutettua. Tein nimittäin kauan himoitsemaani bataattikeittoa, jonka resepti oli ensimmäinen täysin omasta päästäni mausteiden ja aineisten suhteen kehittelemäni. Lopputulos oli oikein maukas ja lämmittävä. Kannattaa kokeilla ja maustaa omien vaistojen ja aistien mukaan.



Yrttinen bataatti-palsternakkakeitto

1 bataatti (n. 500 g)
1 palsternakka (n. 300 g)
1 sipuli
valkosipulinkynsiä
1 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
pari desiä kikherneitä
n. 100 g tuorejuustoa
rosmariinia
oreganoa
basilikaa
pippuria
(juustoraastetta)

Kuori ja pilko bataatti ja palsternakka paloiksi. Silppua sipuli ja pieni haluamasi määrä valkosipuliskynsiä. Kuullota hetki sipuleita öljyssä kattilan pohjalla. Lisää sitten vesi, liemikuutiot ja juurespalat. Keitä juurekset pehmeiksi eli noin 15-20 minuuttia. Ota kattila liedeltä ja soseuta keitto sauvasekoittimella. Laita kattila takaisin liedelle ja lisää kikherneet ja tuorejuusto. Meillä oli Creme Bonjour Cuisine pippurisekoitusta. Anna kiehahtaa. Mausta keitto ja tarkista maku. Lisää valmiin keiton pinnalle halutessasi juustoraastetta ja nauti tuoreen leivän kanssa.

Ei kommentteja: