maanantaina, helmikuuta 18, 2008

Keittoleipää

En näköjään osaa nykyään tehdä keittiössäni juuri muuta kuin keittoja ja leipiä, sen verran samaa kaavaa ovat viime postaukseni noudattaneet. Jatkan kuitenkin vielä jonkin aikaa hyväksi havaitsemallani linjalla. Keitot ja leivät ovat ruokalajeja, joiden kohdalla jaksan tällä hetkellä eniten kokeilla ja versioida. Makaroonilaatikot, pizzat ja pitaleivät kun sujuvat vielä vanhoin tutuin reseptein.

Syökö kukaan teeleipiä nykyään enää oikeasti teen kera? Minä en ole tehnyt teeleipiä sitten yläasteen köksäntuntien, mutta vastikään havahduin, että miksikäs en. Nehän ovat maailman kenties helpoimpia ja nopeimpia suolaisia leivonnaisia. Feta-juustolla murustettu teeleipä ei kaipaa päälleen mitään, sivuun ainoastaan tilkan keittoa.


Porkkanainen kihernekeitto


4 isoa porkkanaa

4 perunaa

1 iso sipuli

3-4 valkosipulinkynttä

öljyä

1 l vettä

suolaa

valkopippuria

jauhettua muskottia

1-2 dl créme fraichea

n. 3 dl keitettyjä kikherneitä


Kuori porkkanat ja perunat ja pilko ne pieniksi paloiksi. Kuori sipulit ja hienonna ne. Kuullota sipulisilppua öljytilkassa kattilan pohjalla. Lisää juurespalat joukkoon ja anna pehmetä hetken. Kaada kattilaan vesi ja ripottele sekaan suolaa. Kiehauta ja anna keiton porista keskilämmöllä 10-15 minuuttia, kunnes juurekset ovat pehmeitä. Nosta kattila liedeltä ja soseuta keitto. Mausta valkopippurilla ja ripauksella muskottia. Laita kattila takaisin liedelle ja lisää vielä créme fraiche ja kikherneet joukkoon. Kiehauta keitto ja nauti pikimmiten.



Teeleivät


1 dl vehnäjauhoja

1 dl grahamjauhoja

2 dl kaurahiutaleita

2 tl leivinjauhetta

0,5-1 tl suolaa

2 rkl öljyä

2 dl maitoa

1 dl murustettua fetajuustoa


Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kaada joukkoon öljy ja maito ja sekoita nopeasti. Lisää vielä murustettu feta. Jaa taikina kahteen tai kolmeen osaan leivinpaperin päälle. Taputtele litteiksi leiviksi. Paista 225-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

Ei kommentteja: