sunnuntaina, helmikuuta 10, 2008

Original New York Juustokakku

Siitä asti, kun New Yorkissa tuli käytyä olen halunnut itse tehdä tuota rasvaisten leivonnaisten kuningasta. Kerran sitä jo tein, mutta mitään kuvia en tietenkään tajunnut ottaa. Neljännesvuosisatasyntymäpäivilleni sain sitten vihdoin tehtyä tätä uudestaan. Valitettavasti kamerasta loppui akku juuri yhden kuvan jälkeen, joten visuaalinen puoli on nyt melko ankea. Mutta uskokaa oi hyvät lukijat, että maku on sitäkin taivaallisempi.

Pohja:

n. 5 dl digestive murskaa

1 rkl ruokosokeria

6 rkl voita/oivariinia

Täyte:

800 g maustamatonta tuorejuustoa

1/8 tl suolaa

0,4 dl creme fraicea

2 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2 rkl sitruunamehua

½ sitruunan kuori

4 munaa ja 2 valkuaista kevyesti vatkattuna (lähinnä rakenne rikottuna)

Murskaa keksit ja sekoita niihin sula voi sekä sokeri. Voitele kakkuvuoka ja painele seos sen pohjille ja reunoille. Paista 10 minuuttia 170 -asteessa.

Vatkaa sähkövatkaimella tuorejuusto notkeaksi. Lisää suola ja puolet sokerista. Jatka vatkaamista noin minuutin ajan. Lisää loppu sokeri ja jatka vatkaamista toinen minuutti. Lisää creme fraice, vaniljasokeri, sitruunankuori ja sitruunamehu ja vatkaa noin minuutti lisää. Lisää keskenään kevyesti sekoitetut munat + valkuaiset ja vatkaa jälleen minuutti.

Kaada täyte hiukan viilenneeseen kakkupohjaan. Paista tunti, kunnes kakku on reunoista hyytynyt, mutta keskusta on vielä hiukan hyllyvä kun vuokaa liikuttaa. Sammuta uuni ja jätä uuninluukku auki ja kakku uuniin ja anna viipyä siellä n. 30 minuuttia. Ota kakku uunista ja käy sen reunat lastalla läpi, jotta kakku ei juutu reunoihin kiinni. Siirrä huoneenlämpöinen kakku jääkaappiin ja anna hyytyä siellä vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.

Kakun kanssa kannattaa tarjota vaikka sauvasekoittimella soseutettuja vadelmia. Tämä on niiiin hyvää. Varsinkin, kun kakku on ehtinyt hiukan lämmetä pöydällä jääkaapista oton jälkeen.

1 kommentti:

Meri, Helsinki kirjoitti...

Näyttää mahtavan ameriikkalaiselta, juuri sellaiselta kuin paistetun tsiiskeikin kuuluukin. :-) Kai sitä vois hyydytettyäkin koittaa, nyt kun vihdoin omistan irtopohjavuoan... Mut liivatteessa on jotain vastenmielistä. Et ehkä mennään paistetuilla! :-)