torstaina, lokakuuta 30, 2008

Proteiinipitoinen leipä

Löysin tämän ohjeen jo reilu vuosi sitten Pirkan reseptisivuilta. Alkuperäisessä ohjeessa juusto on oikeaa rasvaista raastetta, mutta meiltä ei leipomishimon iskiessä moista löytynyt. Tein leivästä täten asteen verran terveellisemmän käyttämällä raejuustoa ja lisäämällä joukkoon vielä kurpitsansiemeniä. Raejuuston ansiosta leivästä tulee ihanan kostea ja pehmeä. Paistoaikaa kannattaa kuitenkin tarkkailla, ettei leipomus jää veteläksi.


Sipuli-raejuustoleipä

3 salottisipulia (tai 1 iso sipuli)
öljyä paistamiseen
n. 7 dl jauhoja (minulla puolet vehnää ja puolet grahamia)
1 tl suolaa
1 dl kurpitsansiemeniä
2,5 dl vettä
1 ps kuivahiivaa
1,5 dl raejuustoa

Silppua sipulit ja kuullota pannulla. Sekoita jauhot, suola ja siemenet kulhossa. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja lisää puoleen vesimäärään kuivahiiva. Sekoita hiivavesi kuiva-aineiden joukkoon. Lisää vähitellen loputkin nesteet ja sekoita taikina tasaiseksi. Lisää vielä sipulisilppu ja raejuusto ja vaivaa taikinaa voimakkaasti viitisen minuuttia. Anna taikinan kohota rauhassa. Paisko kohonnutta taikinaa hetken ja leivo leipä leivinpaperin päälle tai voideltuun ja jauhotettuun leipävuokaan. Kohota leipä uudelleen. Paista 200-asteisessa uunissa 25-35 minuuttia.

2 kommenttia:

Meri, Helsinki kirjoitti...

Onko maukas? :-P

Kaveri kirjoitti...

Kyllä, oikein maukas. :) Raejuuston ansiosta leipä säilyttää mehevyytensä monen päivän ajan. Proteiinipitoisuuden buustaamiseksi osan jauhoista voisi korvata soijajauhoilla.