maanantaina, kesäkuuta 04, 2012

Raparperit parraimmillaan!


Tänä keväänä hätkähdyin toden teolla. Olenhan toki ennenkin huomannut raparperien hiipivän myyntitiskeille jo toukokuussa, mutta vasta nyt ymmärsin sen johtuvan niiden keväisestä satokaudesta. Olen aina mieltänyt raparperin enemmän keskikesäiseksi tai jopa syksyiseksi raaka-aineeksi. Miksiköhän?

Muutama viikko sitten nappasin kaupasta mukaani puoli kiloa tuoreita raparpereita ja tein niistä piirakan tutulla reseptillä. Tällä kertaa korvasin osan jauhoista kookosjauhoilla ja käytin täyteaineena pelkästään raparperia.

Tein piirakan perinteiseen pyöreään vuokaan (halkaisija 26 cm), mutta taikinasta olisi riittänyt isompaankin astiaan. Pyöreässä vuoassa piirakasta tulee varsin tuhti, joten laakeammassa astiassa (esim. suorakaiteen muotoinen uunivuoka) piirakasta saa hieman ohuemman.


Raparperikookospiirakka


reilu 2 dl sokeria
175 g margariinia

0,5 dl maustamatonta soija- tai kaurajogurttia
1 tl vaniljasokeria

1 dl kookosjauhoja (voi korvata vehnäjauhoilla)
vajaa 5 dl vehnäjauhoja

1,5 tl leivinjauhetta

0,5 tl murskattua neilikkaa
0,5 tl inkivääriä
0,25 tl muskottipähkinää

2 dl soija- tai kauramaitoa


4-5 dl raparperipaloja


vaniljasokeria
(mantelilastuja)


Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää jogurtti ja vanilja ja vatkaa vielä sekaisin.


Sekoita kuiva-aineet ja mausteet keskenään. Kääntele jauhoseos rasva-sokerivaahtoon vuorotellen maidon kanssa.


Voitele piirakkavuoka. Pilko raparperi. Levitä noin 3/4 taikinasta vuoan pohjalle. Levitä raparperipalat taikinan päälle. Ripottele pinnalle hieman vaniljasokeria. Lusikoi loput taikinasta piirakan päälle ja koristele halutessasi mantelilastuilla.


Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Nauti jäähtyneenä vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera.

Ei kommentteja: