tiistaina, toukokuuta 01, 2007

Vapun kunniaksi

Ajattelin vielä muutama päivä sitten, että mitään vappuruokia en tee. Nakkeja kun en syö eivätkä tippaleivät ole minuun koskaan vedonneet. Löysin kuitenkin itseni eilen aivan huomaamatta vääntämästä perunasalaattia. Heleppoa ku heinänteko ja erittäin maukasta. Nam!



Vihreä perunasalaatti

4 perunaa
2 kananmunaa
1 punasipuli
1 dl vihreitä oliiveja
2 dl papuja
1 rkl kapriksia

Kastike:
0,5 dl sinappia
0,5 dl öljyä
1 rkl viinietikkaa
0,5 dl vettä
1 tl basilikaa
0,5 tl mustapippuria
2 rkl hienonnettua tuoretta persiljaa tai 1 tl kuivattua persiljaa
suolaa

Laita perunat ja munat kiehumaan. Pilko tällä välin sipuli ja oliivit ja sekoita kastikkeen ainekset keskenään pienessä kulhossa. Paloittele kypsät ja jäähtyneet perunat ja munat ja sekoita salaatin ainekset suuressa kulhossa. Kaada kastike salaatin päälle ja anna maustua jääkaapissa vähintään tunnin ennen tarjoilua. En ole itse mikään suuri sinapin ystävä, mutta tämä sinappinen kastike hiveli minunkin makuhermojani. Seuraavana päivänä salaatti on parhaimmillaan.

Ei kommentteja: