maanantaina, joulukuuta 08, 2008

Jouluquinen salaatti

Olen kokeillut quinoaa ehkä kerran jonkinlaisena lisukkeena, mutten tuolloin liiemmin siitä innostunut. Proteiinipitoisuudestaan ja kaikenlaisesta terveellisyydestään huolimatta - tai ehkä juuri siksi - quinoa on melkoisen mauton raaka-aine. Tai ehkä se vain vaatii aikaa ja kokeiluja päästääkseen todellisen makunsa esiin. Yrittänyttä ei laiteta, joten päätin tällä kertaa hyödyntää quinoaa salaatissa. Muoto ja maku muistuttivat hieman tabboulehia. Huokoisen ja rakeisen rakenteensa ansiosta quinoa imee itseensä makuja, joten jos valmistusvaiheessa ujous yllättää, voi syödessä mausteita lisäillä rohkeasti uudemman kerran.


Quinoasalaatti

2,5 dl quinoaa
5 dl vettä
kasvisliemikuutio
3 dl liotettuja ja keitettyjä (tai tölkki-) soijapapuja
1 rs kirsikkatomaatteja
1-2 sipulia (esim. 1 salotti ja 1 tavallinen)
kourallinen vihreitä oliiveja
Kastike:
2-3 rkl öljyä
1 rkl sinappia
1-2 rkl sitruunamehua
mustapippuria

Keitä quinoaa kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä hiljaisella lämmöllä 15 minuuttia. Pilko sipulit ja paloittele tomaatit ja oliivit. Sekoita salaattiainekset keskenään. Käytä valmista kastiketta tai tee omasi. Minun kastikkeeni syntyi hirveässä nälässä niistä aineksista, jotka ensimmäisinä käteeni osuivat. Ihan hauskan säväyksen tämä kastike salaatille spontaaniudestaan huolimatta antoi.

3 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Hyvänkuuloinen resepti, olemmekin jo jonkin aikaa miettineet quinoan kokeilua ja tämä resepti voisi olla sopiva aloitus :)

Lisäsimme teidät seurattaviin blogeihin, kerrottehan, jos se ei sovi.

Mukavaa joulun odotusta.

Kaveri kirjoitti...

Hyvä, jos reseptistä on innoittajaksi! Ja suurkiitokset lisäyksestä. Pidämme myös teidät tarkkailussa. ;) Kaunista joulua sinnekin!

Satu kirjoitti...

Kaksi kokeilua takana ja täytyy sanoa, että hyvää on. Kiitos koukuttavasta vinkistä.